Tämä katsaus on tehty vuonna 2017. Hinnat ovat testihetkeltä, mutta soittimien rakenne ja valintaperusteet pätevät edelleen.
Lyhyt vastaus: Passiivibassossa elektroniikka vain vaimentaa taajuuksia, se ei tarvitse paristoa ja on helppo korjata. Aktiivibassossa on paristolla toimiva esivahvistin, jolla voi myös korostaa bassoa ja diskanttia; se kestää pitkät johdot ja voidaan kytkeä suoraan mikseriin. Alle 500 eurolla saa nykyään täysin keikkakelpoisen nelikielisen basson kummastakin ryhmästä.
Nykysilmin tuntuu lähes uskomattomalta, että vielä 60 vuotta sitten sähköbasso oli futuristinen uutuusvekotin, jonka tarpeellisuudesta kiisteltiin basistien keskuudessa. Kun Lionel Hamptonin orkesteri oli 1950-luvulla kiertueella Isossa-Britanniassa, yksi jazzalan lehti kyseli muilta basisteilta mielipiteitä Monk Montgomeryn käyttämästä Fender Precisionista. Yksi vastaus kuvaa hyvin perinnetietoisten soittajien näkemystä: "Tällaisesta kitaran kokoisesta leipälaudasta voi syntyä vain mitäänsanomaton plim-plom!"
Nykyään basisti ei ole enää pitkään aikaan ollut se hiljainen kaveri orkesterin takarivissiä, joka tekee paljon työtä mutta jota on vaikea kuulla muiden soittimien yli. Basso on tärkeä osa bändin soundia, ja basisti rokkaa muiden mukana lavan etureunassa. Kiitos tästä kuuluu etenkin 1960- ja 1970-luvun edelläkävijöille, jotka nostivat soittimensa esiin. Kannattaa tsekata muun muassa Paul McCartneyn, Carol Kayen, Jack Brucen, James Jamersonin, John Entwistlen, Jaco Pastoriuksen, John Paul Jonesin ja Stanley Clarken tuotantoa, jos haluaa selvittää monien nykyisten soittotyylien alkujuuret.
Oletko aloittamassa bassonsoittoa ja mietit, minkälaisella soittimella kannattaisi lähteä liikkeelle? Aiheesta on oma kirjoituksensa: Minkälainen basso kannattaa ostaa ensimmäiseksi. Opettajamme Ilari Hämäläinen käy asiaa läpi myös tällä videolla:
Toisin kuin sähkökitaran – jota monet tahot kehittivät suunnilleen samoihin aikoihin – sähköbasson takana oli yhden miehen visio.
Leo (Clarence Leonidas) Fender (1909–1991) oli kalifornialainen keksijä ja suuri countrymusiikin ystävä. Hän oli ammatiltaan kirjanpitäjä, mutta koska hän oli ollut lapsesta asti kiinnostunut elektroniikasta, hän perusti radio- ja tv-liikkeen Fullertonin pikkukaupunkiin. Fender vuokrasi myös itse rakentamiaan PA-järjestelmiä, minkä ansiosta hän tutustui moniin muusikoihin.
Ennen pitkää nämä muusikot tulivat myymälään kysymään neuvoja soittimiensa ja vahvistimiensa korjausasioissa. Fender on kertonut lukuisissa haastatteluissa huomanneensa nopeasti, kuinka turhan monimutkaisesti etenkin soittimet oli rakennettu.
Leo Fender perusti muusikko-keksijä Clayton "Doc" Kauffmanin kanssa K&F-yrityksen, joka aloitti vuonna 1945 lap steel -kitaroiden ja kitaravahvistimien valmistuksen. Firma oli kuitenkin jatkuvasti taloudellisissa vaikeuksissa, minkä vuoksi Kauffman lähti siitä jo parin vuoden jälkeen.
Fender oli kuitenkin saanut idean, jonka hän halusi ehdottomasti toteuttaa. Vahvistettu orkesterikitara oli turhan monimutkainen valmistaa ja aivan liian herkkä kiertämään. Miksi sähkökitaraa ei voisi rakentaa lap steelin tavoin lankkurungolla ja helposti irrotettavalla kaulalla?
Fender jatkoi siis uudella nimellä havaijikitaroiden ja kitaravahvistimien valmistusta ja ryhtyi muiden töiden ohella kehittämään tavallista sähkökitaraa. Samoihin aikoihin hän tutustui nuoreen kitaristiin nimeltä George Fullerton (1923–2009), josta tuli nopeasti Fenderin elinikäinen ystävä ja liikekumppani.
Fender Broadcaster, Esquire ja Telecaster (1950) eivät olleet maailman ensimmäisiä lankkukitaroita, mutta ne olivat ensimmäisiä ei-havaijilaistyylisiä lankkurunkoisia sähkökitaroita sarjatuotannossa. Konsepti oli niin uusi, että NAMM-messuilla Fenderin ständillä kuultiin paljon vahingoniloista naurua ja huulenheittoa: uutuuskitaraa kutsuttiin muun muassa lumilapioksi, kanoottimelaksi ja vessankanneksi. Kitara kuitenkin alkoi mennä kaupaksi etenkin countrypiireissä, mikä ruokki Leo Fenderin itseluottamusta.
Pian herrat Fender ja Fullerton olivat jo vielä mielenkiintoisemman projektin kimpussa. Jos orkesterikitara oli kömpelö, kontrabasso oli epäkäytännöllisyyden huippu: sitä on hankala kuljettaa, hankala soittaa, ja siitä lähtee liian vaimea ääni.
Lankkubassosta haluttiin ensisijaisesti kompakti soitin. Lisäksi siihen haluttiin nauhoitettu kaula, jonka ansiosta kitaristit voisivat saada keikkoja myös basisteina.
Fender Precision -basson ensimmäinen versio meni tuotantoon syksyllä 1951 34-tuumaisella mensuurilla, joka on yhä nelikielisen sähköbasson standardi.
Monet aikalaiset pitivät Fender-bassoa vielä kahjompana ajatuksena kuin Telecasteria, ja vasta rock 'n' rollin nousu 1950-luvun loppupuolella johti sähköbasson lopulliseen läpilyöntiin.
Sähköbassoista puhuttaessa jako aktiivi- ja passiivibassoihin viittaa soittimen elektroniikkaan.
Passiivibassot ovat myös tänä päivänä hyvin yleisiä – legendaarisia passiivibassoja ovat muun muassa Fender Precision, Fender Jazz, Rickenbacker 4001/4003 ja Gibson Thunderbird IV. Passiivinen tarkoittaa, että soittimessa on yksinkertainen elektroniikka, jolla pystyy ainoastaan poistamaan tiettyjä taajuuksia signaalista (yleensä diskanttia). Passiivibasson etu on elektroniikan helppo korjattavuus, eikä se tarvitse paristoa toimiakseen.
Ensimmäiset aktiivibassot ilmestyivät 1960-luvun lopussa, kun osa muusikoista toivoi saavansa studiomikserin monipuolisen taajuuskorjaimen omaan soittimeensa. Yhdysvaltalainen Alembic oli aktiivibassojen edelläkävijä, mutta vasta vuonna 1976 ilmestynyt Music Man StingRay toi aktiivibassot valtavirtaan. Aktiivibassossa on aina paristolla (yleensä 9 V) toimiva esivahvistin – joko suoraan mikrofoneissa, kuten EMG-mikeissä, tai elektroniikkalokerossa – ja se tarjoaa usein mahdollisuuden myös lisätä diskanttia ja bassoa signaaliin.
Aktiivibasson etu on monipuolisuuden lisäksi se, että sen voi kytkeä suoraan mikseriin ilman DI-boksia. Signaali ei myöskään kärsi pitkistä instrumenttijohdoista (yli seitsemän metriä), koska esivahvistin laskee signaalin impedanssia. Joissakin aktiivibassoissa on aktiivi/passiivi-kytkin, jonka ansiosta soitin toimii myös passiivisena – siitä on hyötyä etenkin silloin, kun paristo on tyhjä.
Tässä katsauksessa tarkastellaan nelikielisiä bassoja alle 500 euron hintaluokasta. Puolet soittimista on passiivisia ja puolet aktiivisia.
Vanhana kettuna voi vain iloita siitä, kuinka hyviä soittimia nykyään on tarjolla tässäkin hintaluokassa. Suoraan pakasta vedettynä muutama basso kaipasi hieman hienosäätöä – etenkin intonaation suhteen – mutta olisin voinut käyttää jokaista katsauksen soitinta ongelmitta seuraavalla keikalla. Vaikka nämä eivät tietenkään edusta custom shop -tasoa, kaikki ovat laadukkaita soittimia, joilla musisoiminen on antoisaa.
Edetään aakkosjärjestyksessä.
Epiphone Thunderbird IV on Gibson-tytäryhtiön edullinen versio 1960-luvun klassikkobassosta.
Gibson – ja moni muukin amerikkalaisvalmistaja – ei aluksi 1950- ja 1960-luvulla ottanut bassokitaraa kovinkaan vakavasti. Firman bassot olivat aluksi pelkkiä kitaramallien rinnakkaisversioita, joissa lyhytskaalainen kaula liitettiin kitararunkoon, ja niissä on melko tunkkainen sointi.
Vuonna 1962 firman silloinen pomo Ted McCarty päätti tehdä asialle jotain ja pyysi autosuunnittelija Ray Dietrichiä suunnittelemaan Gibsonille ennakkoluulottomia kitara- ja bassomalleja. Lopputulos oli niin sanotut reverse-mallin Firebird-kitarat ja Thunderbird-bassot, joissa on pitkä mensuuri.
Alkuperäisissä Thunderbirdeissä on kaula läpi rungon -rakenne, jossa useasta vierekkäisestä mahonki- ja pähkinäpuusiivusta valmistettu kaula jatkuu yhtenäisenä koko rungon läpi. Kustannussyistä Epiphone Thunderbird IV:ssä kaulaliitos on toteutettu ruuveilla. Kaula on ruskeaksi petsattua vaahteraa ja runko mahonkia.
Thunderbirdiin on asennettu nykyaikaiset virityskoneistot. Otelauta on ruusupuuta, ja siihen on istutettu 20 jumbo-kokoista nauhaa.
Kolmen tolpan varassa seisova musta talla tarjoaa runsaasti säätövaraa.
Epiphonen ukkoslintu on esikuvansa tavoin passiivinen basso. Siinä on kaksi tuhtia humbucker-mikrofonia, joille kummallekin on oma volume-säädin, sekä yhteinen tone.
Basso on hieman kaulapainoinen, mutta soittajan käsivarsi nojaa luontevasti rungon takasarven päälle ja toimii näin oivana vastapainona. Leveä ja karheapintainen hihna on kuitenkin suositeltava lisävaruste. Itse siirtäisin myös kaularuuvilla kiinnitetyn hihnatapin rungon hartiaan, koska Thunderbirdillä on vakiona lievä taipumus kääntyä poispäin soittajasta.
Vanhoissa korealaisissa Thunderbirdeissä oli pitkään hyvin paksut kaulaprofiilit. Uusissa ukkoslinnuissa on onneksi alkuperäistä mukaileva profiili, joka on hyvin Jazz-basson tyylinen: kaula on siro ja pyöreä yläsatulan kohdalla ja levenee tasaisesti runkoa kohti.
Testaamassani yksilössä sekä soitettavuus että soundi ovat kohdallaan. Kaikista klassikkobassoista ukkoslintu on selvästi vahvaäänisin – tästä bassosta lähtee sellainen jytinä ja murina, että oksat pois. Ei siis ihme, että Thunderbird on monen hard rock- ja metallibasistin luottovalinta.
Maahantuoja: Into-Luthman
Vaikka Leo Fender oli myynyt Fender Guitarsin CBS-konsernille vuonna 1965, hän ei koskaan lopettanut työskentelyä soitin- ja vahvistinalalla.
G&L Musical Instruments oli hänen viimeinen yrityksensä, jonka hän perusti vuonna 1979 yhdessä entisten Fender-miesten George Fullertonin ja Dale Hyattin kanssa. G&L tarkoitti alun perin George and Leo. Fullerton siirtyi 1980-luvun loppupuolella eläkkeelle, mutta Leo Fender istui vielä viimeisenä elinpäivänään firman elektroniikkalabrassa ja yritti parantaa baritonikitaran prototyypin soundia.
JB-2 on basso firman Tribute-sarjasta, joka valmistetaan Indonesiassa. Vaikka kyseessä on edullinen malli, se miellyttää varmasti monta kauniiden puiden ystävää: runko on veistetty erittäin kauniista suosaarnesta. Kiiltäväksi viimeistelty runko on koottu kahdesta palasta, ja lähes näkymätön liimasauma kulkee keskellä.
Kuten mallitunnuksesta voi päätellä, JB-2 on firman nykyaikaistettu versio Jazz-bassosta.
Vaahterakaulassa on ohut mattaviimeistely. Ruusupuiseen otelautaan on siististi asennettu 21 jumbo-kokoista nauhaa sekä isot pyöreät otelautamerkit. Virityskoneistot ovat avoimia Schaller-kopioita, jotka toimivat jouhevasti, ja kaula on liitetty runkoon kuudella ruuvilla ja alusprikoilla.
JB-2:n runko on muodoltaan jossakin Precisionin ja StingRayn välissä, ja siihen on asennettu kaksi G&L:n elektroniikkagurun Paul Gagonin kehittämää yksikelaista alnico-mikkiä. Passiivielektroniikka tarjoaa kummallekin mikrofonille oman volume-säätimen sekä yhteisen tonen.
Tässäkin Tribute-bassossa on käytetty Leo Fenderin keksimää erittäin vankkaa tallaa, jossa on säätöruuvien lisäksi sustainia parantava lukitusruuvi.
G&L Tribute JB-2 tarjoaa erittäin hyvän soitettavuuden yhdistettynä nykyaikaistettuun Jazz Bass -soundiin. Paul Gagon -mikeissä on rutkasti enemmän tehoa kuin 1960-luvun Jazz-mikrofoneissa, ja soundimaailma on täyteläisempi ja pyöreämpi kuin vanhassa klassikkobassossa.
Maahantuoja: Soundtools
LTD B-50 EMG on Indonesiassa valmistettu laadukas nykyaikainen aktiivibasso.
Testiin saapunut yksilö oli selvästi katsauksen kevyin soitin. Myös B-50:n pitkä yläsarvi tekee siitä erittäin mukavan soittaa, vaikka keikka kestäisi pidempäänkin. Runko on veistetty lehmuksesta ja viimeistelty kiiltävän mustaksi.
Laadukkaat nykyaikaiset virittimet tulevat Gotohin valikoimasta. Vaahterakaula on mattaviimeistelty, ja ruuviliitos on toteutettu kuudella erillisellä ruuvilla ja aluslevyllä. Ruusupuuotelauta tarjoaa peräti 24 jumbo-kokoista nauhaa.
Nimensä mukaisesti B-50 EMG on varustettu yhdysvaltalaisvalmisteisilla EMG-aktiivimikrofoneilla. EMG:n PJ-setti on moderni klassikko, joka tarjoaa monipuoliset soundit helppokäyttöisessä paketissa. Bassosta löytyy oma volume-säädin kummallekin mikrofonille sekä yhteinen tone. Vintagea tukevampi talla on Gotohin valmistama.
Soittotuntuma on hyvin mukava, kaulaprofiili siro ja suhteellisen matala, ja nauhatyö kiitettävällä tasolla.
EMG-elektroniikka tarjoaa erittäin maukkaan kattauksen bassosoundeja murisevasta P-mikrofonista laulavaan J-tallamikkiin. Elektroniikan oma kohinataso on esimerkillisen matala.
Maahantuoja: Musamaailma
Manne Guitars on italialainen custom-paja, joka on tehnyt omaleimaisia kitaroitaan ja bassojaan jo vuodesta 1987. Kalliiden käsintehtyjen mallien lisäksi firma tarjoaa edullisempia ManneDesign-soittimia, jotka tehdään Kiinassa. Niissä yhdistyy omaleimainen muotokieli soittajaläheiseen ergonomiaan ja nykyaikaiseen soundiin.
Newport 4T on firman näkemys modernista nelikielisestä aktiivibassosta, ja se todistaa, että myös tässä hintaluokassa voi tarjota valtavirrasta poikkeavia soittimia.
Runko koostuu mahonkipohjasta ja loimuvaahterakannesta, joiden väliin on liimattu ohut wengeviilu. Vaahterakansi on kaareva, mikä lisää soittomukavuutta. Runko on viimeistelty kiiltäväksi läpikuultavalla antique amber -värityksellä.
Myös vaahterakaulassa on kiiltävä viimeistely. Kompaktiin lapaan on asennettu laadukkaat Gotoh-virittimet, ja ruusupuuotelauta tarjoaa peräti 24 medium jumbo -kokoista nauhaa. Kaulaliitos on toteutettu neljällä erillisellä pultilla ja kaulaan upotetuilla vastakappaleilla.
Newport 4T:ssä on kaksi keraamisilla magneeteilla varustettua mikrofonia: etumikrofoni on J-kokoinen yksikelainen ja tallamikrofoniksi on valittu MM-kokoinen humbucker. Aktiivielektroniikka tarjoaa master volumen lisäksi blend-säätimen mikrofonien välisen balanssin säätöön sekä aktiiviset treble- ja bassosäätimet. Rungon takapuolelta löytyy helppokäyttöinen paristolokero, jonka saa auki ilman työkaluja. Gotoh-talla on vankkaa tekoa.
Kaula on erittäin mukavan tuntuinen Jazz-bassoa muistuttavan profiilinsa ansiosta, ja pitkä yläsarvi pitää basson aina hyvässä soittoasennossa.
Soundillisesti Newport 4T tarjoaa erittäin laajan skaalan vaihtoehtoja ja vivahteita. Mukavan häiriövapaa esivahvistin vakuuttaa hyvin musikaalisilla taajuuskorjaimillaan: bassotaajuudet soivat lämpimästi mutta tarkasti, ja diskantti helisee kauniisti ilman turhaa pistelyä tai purevuutta.
Maahantuoja: Nordsound
Eteläkorealainen Samick oli pitkään laadukkaiden OEM-soittimien valmistaja, joka teki kitaroita ja bassoja muun muassa Epiphonelle, Washburnille, Hohnerille ja Squierille. Nykyään Samick satsaa kielisoittimissa lisenssikopioiden sijaan enemmän omiin soittimiin, jotka ovat suurelta osin amerikkalaisen kitaranrakentajan Greg Bennettin käsialaa.
DB-104 on Indonesiassa valmistettu nykyaikainen passiivibasso PJ-mikityksellä. Kiiltävän mustaksi lakattu runko on veistetty mahongista.
Vaahterakaulassa on ruuvikiinnitys viidellä erillisellä ruuvilla. Runkoa on pyöristetty kaulataskun etureunasta, jotta pääsy ylänauhoille olisi mahdollisimman esteedyttön. Kaulassa on satiinipintainen viimeistely, ja virittimet on viimeistelty mustalla kromilla. Ruusupuuotelautaan on asennettu 24 medium jumbo -kokoista nauhaa.
Myös Samickin nykyaikainen Gotoh-talla on päällystetty mustalla kromilla. Passiivielektroniikka koostuu kahdesta keraamisesta mikrofonista sekä kolmesta säätimestä (volume, volume, tone).
DB-104 on todella mukava soittaa. Kaulaprofiili on tämän katsauksen ohuin, mikä ilahduttaa varmasti nuoria soittajia ja muita basisteja, joilla on pienet kädet.
Mikrofonit tarjoavat runsaasti tehoa ja lämpimän perussoundin. Niiden keskinäinen balanssi on hyvä, eikä J-kokoinen tallamikki jää P-tyylisen etumikin jalkoihin.
Maahantuoja: Musiikki Silfverberg
Ja taas puhutaan Leo Fenderistä.
Fender-yhtiön myynnin jälkeen mutta ennen G&L:n perustamista Leo Fender suunnitteli 1970-luvulla Music Man -yhtiölle vahvistimia. Samanaikaisesti hänen oma yrityksensä CLF Research rakensi Music Manille alihankkijana sähkökitaroita ja -bassoja. Music Man ja CLF kuitenkin riitaantuivat 1970-luvun loppumetreillä, ja Fender lopetti yhteistyön. Lopulta kalifornialainen Ernie Ball -yhtiö osti Music Manin 1980-luvun puolivälissä.
CLF-kauden ainoa todellinen klassikko on Music Man StingRay -basso, joka toi bassojen aktiivielektroniikan valtavirtaan. StingRay-mallit kuuluvat yhä Music Manin valikoimaan.
Vuonna 2009 Ernie Ballin toimitusjohtaja Sterling Ball perusti edullisen Sterling (by Music Man) -brändin Kauko-Aasiassa valmistetuille lisenssikopioille. Merkin edullisin sarja on Kiinassa tehty S.U.B.-sarja.
S.U.B. Ray4 on siis aito nelikielinen StingRay. Sterling ei kerro tarkkoja speksejä, mutta veikkaisin syykuvioiden perusteella, että testiyksilön läpikuultavan walnut satin -viimeistelyn alta löytyy neljästä vierekkäisestä palasta koottu lehmusrunko.
Virittimien kolme plus yksi -asetelma mahdollisti Fender-bassoja pienemmän Music Man -lavan ja paransi näin soittimen balanssia. Ray4:n Schaller-kopiot toimivat hyvin jouhevasti.
Sterling-bassoissa on Music Manille tyypillinen kaularaudan säätöpyörä rungon puolella, joten kaularautaa pystyy säätämään helposti ja nopeasti kaulaa irrottamatta. Satiinipintainen vaahterakaula on liitetty runkoon kuudella ruuvilla ja yhdellä yhtenäisellä aluslevyllä. Ruusupuuotelautaan on asennettu 21 jumbo-kokoista nauhaa sekä isot pyöreät otemerkit.
Ray4:n talla on edullisempi versio 1970-luvun Music Man -tallasta. Siitä puuttuvat alkuperäisen mallin sivuttaissuunnan lukituspylväät sekä turhat dempparit, joita ei nykyisiin Music Maneihinkaan enää asenneta.
Elektroniikan kannalta Ray4 palaa juurilleen. Uusia StingRayta on nykyään saatavilla muutamilla erilaisilla mikki- ja esivahvistinvaihtoehdoilla, mutta S.U.B.-sarjalainen on alkuperäiselle uskollinen versio: yksi iso keraaminen humbucker-mikrofoni sekä aktiivinen esivahvistin master volumella ja kaksikaistaisella taajuuskorjaimella (korostus ja vaimennus). Rungon takapuolella on helppokäyttöinen paristolokero.
1970-luvun StingRayssä oli suhteellisen leveä, Precision-basson tyylinen kaulaprofiili, mutta Ray4:n sirompi Jazz-tyyppinen kaula on varmasti monille selvästi mukavampi. Soitettavuus on kiitettävällä tasolla.
Myös soundiltaan Ray4 on oikea Musari – maailman monipuolisin vain yhdellä mikrofonilla varustettu basso. Elektroniikka on kohinan suhteen erittäin hiljainen, ja basso- sekä treble-säätimien kaistat on valittu todella hyvin.
Maahantuoja: EM Nordic
Jos haet klassista rock- ja metallijytinää, Epiphone Thunderbird on selvä valinta. Monipuolisimmat soundit saa LTD B-50 EMG:stä ja ManneDesign Newport 4T:stä, joista jälkimmäinen on myös katsauksen omaleimaisin soitin. G&L JB-2 on paras perinteisen Jazz-bassosoundin ystävälle, Samick sopii erityisen hyvin pienikätisille, ja Sterling Ray4 antaa aidon StingRay-soundin murto-osalla alkuperäisen hinnasta.
Lyhytmensuurisista bassoista, jotka sopivat pienikätisille ja aloittelijoille, kerrotaan kirjoituksessa Lyhytmensuuriset bassot.
Kirjoittaja: Martin Berka
Minustako basisti -kurssi vie ensimmäisistä sävelistä oikeisiin bassolinjoihin.
Voit aloittaa ilmaisella kokeilulla.
Martin Berka on kokenut pitkän linjan muusikko ja musiikkitoimittaja. Rockwayn blogista löydät muun muassa Berkan oppaita ja katsauksia klassikkosoittimista uusiin huippumusiikkitarvikkeisiin!
