Lyhyt vastaus: Kappaleen soinnut eivät ole sattumaa. Sävellaji sisältää seitsemän säveltä, ja jokaisesta niistä rakennetaan sointu kaavalla 1–3–5. A-mollisävellajin soinnut ovat Am, Bm-5, C, Dm, Em, F ja G – noin 90 prosenttia A-mollissa kulkevista kappaleista käyttää niitä. Soinnun duuriuden tai molliuden ratkaisee terssi: puolitoista sävelaskelta = molli, kaksi kokosävelaskelta = duuri.
Omassa opetustyössäni kitaransoiton parissa oppilaani ovat usein kysyneet, millä perusteella kappaleen soinnut valitaan. Ovatko ne sattumanvaraisia päätöksiä sävellystä tehdessä vai onko kyseessä jokin kaava, jolla soinnut muodostetaan?
Tässä kirjoituksessa käydään yksinkertaisesti läpi, miten sävellajit toimivat ja miten niihin kuuluvat soinnut rakentuvat. Tieto on erityisen hyödyllistä, jos haluat säveltää omia kappaleita tai ylipäätään ymmärtää musiikkia syvällisemmin.
Videolla opettajamme Perttu Pölönen käy läpi kaikki sävelet ja niiden nimet. Video on osa Musiikinteorian perusteita sävelkellon avulla -kurssia.
Periaatteessa musiikissa ei tarvitse olla sääntöjä, ja sävellyksen voi tehdä miltä pohjalta tahansa. Lopullisen ratkaisun tekee aina se, miltä kappale kuulostaa. Mikäli se kuulostaa hyvältä, keinoilla ei ole merkitystä.
Hyvältä kuulostaminen on toki täysin subjektiivinen käsite. Silti on muodostunut joitakin yleisesti hyväksyttyjä määreitä, joiden mukaisesti asiat kuulostavat ”oikeilta”. Näiden määreiden perusteella muodostuu musiikin teoria. Teorian tehtävä on selittää käytännön tapahtumia, ei niinkään sanella käytäntöä.
Musiikin ilmiöt vaihtelevat valtavasti kulttuureittain, ja niillä jokaisella on omat teoriansa. Tässä kirjoituksessa keskitytään länsimaisen musiikin teoriaan, jota lähinnä kuulemme radiossa ja soittolistoilla.
Länsimainen musiikki on hyvin pitkälti tonaalista: kappaleen aikana pitäydytään tietyn viitekehyksen sisällä. Yleensä tonaalisuudella viitataan duuri- ja molliasteikkoihin, joissa sävelet ovat tarkasti määritellyissä suhteissa toonikaan eli perusääneen. Laajemmin tonaalisuudella voidaan tarkoittaa diatoniseen asteikkoon perustuvaa musiikkia yleensä.
Tonaalisuus voidaan käsittää myös sävellajeina. Sävellaji on sävelasteikkoon perustuva säveljärjestelmä, jonka perussäveleksi on valittu jokin 12-sävelasteikon sävel. Tietyssä sävellajissa olevassa musiikkiteoksessa käytetään pääosin kyseiseen sävellajiin kuuluvia säveliä. Sävellaji voi vaihtua kesken teoksen, mitä kutsutaan modulaatioksi.
Yleisesti ottaen sävellajissa ei soiteta kaikkia länsimaisen musiikin kahtatoista säveltä vaan seitsemän tiettyä säveltä. Sävellajit jaetaan karkeasti molli- ja duurisävellajeihin. Otetaan tässä tarkasteluun A-molli eli Am.
Sävellaji alkaa perussävelestä – tässä tapauksessa a – ja jatkuu seuraavaan a:han asti. Pianolla Am-sävellajin sävelet ovat kaikki valkoiset koskettimet a:sta a:han, eli a, b, c, d, e, f ja g.
Yhdessä nämä sävelet muodostavat asteikon, jota kutsutaan Am-asteikoksi. Asteikko on luettelo kunkin sävellajin sävelistä. Kitaralla asteikot muodostavat omanlaisensa patternin, jota käytetään hyväksi muun muassa improvisoinnissa ja melodioiden soittamisessa. Asteikko voidaan soittaa oktaavin mittaisena eli mistä tahansa a:sta seuraavaan a:han.
Usein asteikot soitetaan myös kaikki kuusi kieltä kattavana sormituksena, jossa pysytellään yhdessä asemassa niin, ettei käden tarvitse liikkua sivuttaissuunnassa.
Näitä säveliä käytetään muodostamaan kappaleen laulumelodia. Toisinaan säveliä lainataan muista sävellajeista, mutta kokonaisuuden muodostavat sävellajin omat sävelet.
Asteikon lisäksi sävellaji sisältää myös omat sointunsa, jotka muodostuvat kyseisen sävellajin sävelten perusteella. Yleisimpiä sointuja kutsutaan kolmisoinnuiksi, koska ne sisältävät kolme eri säveltä. Yksi sävellaji sisältää niin monta sointua kuin siinä on säveliäkin – Am-sävellajin tapauksessa seitsemän sointua.
Normaali kolmisointu sisältää soinnun perussävelen (ensimmäinen sävel), terssin (kolmas sävel) sekä kvintin (viides sävel). A-mollisoinnussa perussävel on a, terssi c ja kvintti e.
Kolmisoinnun kaavaa voidaan kutsua numeroyhdistelmällä 1–3–5. Tällä kaavalla voi laskea minkä tahansa sävellajin soinnun sävelet. Jos sijoitamme kaavan alkamaan c-sävelestä, saamme säveliksi c:n, e:n ja g:n – nämä ovat C-duurisoinnun sävelet. Kaikki perusotteet käydään läpi Suuressa sointuoppaassa.
Sävellajin asteikon sävelet ovat tietyn matkan päässä toisistaan. Kahden sävelen välistä matkaa kutsutaan intervalliksi. Kitaran otelaudalla sävelet ovat joko vierekkäisillä nauhoilla tai niin, että niiden väliin jää yksi tyhjä nauha. Vierekkäisten nauhojen välistä matkaa kutsutaan puolisävelaskeleeksi ja yhden tyhjän nauhan yli ulottuvaa kokosävelaskeleeksi.
Kun tarkastelemme Am-asteikon sävelten välisiä matkoja, saamme niistäkin muodostettua kaavan:
a – koko – b – puoli – c – koko – d – koko – e – puoli – f – koko – g – koko – a
Soinnun tyypin eli sen, onko se duuri vai molli, määrittää soinnun kolmas sävel eli terssi. Mikäli perussävelen ja terssin välinen matka on puolitoista sävelaskelta, sointu on molli. Mikäli matka on kaksi kokosävelaskelta, sointu on duuri.
Esimerkiksi a:n ja c:n välinen matka on puolitoista sävelaskelta, joten kyseessä on Am-sointu. Jos taas muodostamme F-soinnun, sen 1. sävel on f, 3. sävel a ja 5. sävel c. Ensimmäisen ja kolmannen sävelen välinen matka on kaksi kokosäveltä, joten kyseessä on F-duurisointu.
Kun muodostamme edellä esitetyllä kaavalla soinnun jokaisesta Am-sävellajin sävelestä, saamme seuraavat soinnut:
Am, Bm-5, C, Dm, Em, F ja G.
Noin 90 prosenttia A-mollisävellajissa kulkevista kappaleista käyttää näitä sointuja. Säveltäjä käyttää niitä yhdessä melodian kanssa rakentaakseen erilaisia tunnelmia. Kussakin soinnussa ja sointuvaihdossa on oma sävynsä, jonka käytön voi opetella.
Usein kappaleen säkeistö ja kertosäkeistö käyttävät yksinkertaista sointukiertoa, joka soitetaan osion aikana useamman kerran. Hyvin yleinen sointukierto on esimerkiksi Am – F – C – G. Lukemattomat kappaleet käyttävät sitä, koska se kuulostaa hyvältä. Yleisimmät kierrot on koottu erikseen: Yleisimmät sointukierrot musiikissa.
Kun jokin asia kuulostaa hyvältä, siitä muodostetaan teoria, joka auttaa sen ymmärtämisessä. Musiikin teoria siis sanoittaa musiikkia ja auttaa sen hahmottamisessa.
Teorialla ei ole kahlitsevaa vaikutusta vaan päinvastoin vapauttava teho. Kun tiedät mitä teet, tekeminen on huomattavasti tehokkaampaa, kun sen ei tarvitse perustua arvailuun. Toisinaan on taas hyvä päästää irti teoreettisesta ajattelusta ja perustaa esimerkiksi säveltäminen intuitiiviseen kokemiseen. Teoria on työkalu, jonka voi ottaa käyttöön halutessaan.
– Samuli
Perttu Pölösen kanssa tehty kurssi vie perusteet läpi todella helpoin menetelmin.
Katso Musiikinteorian perusteita sävelkellon avulla →
Voit aloittaa ilmaisella kokeilulla.
Samuli Federley soittaa ja opettaa vauhdikasta kitarointia lapsille ja aikuisille kuudesta kahdeksaan kielellä. Näin myös Rockwayllä.
