
Lyhyt vastaus: Intialaisesta musiikista kitaristi saa kaksi asiaa. Rytmiikasta konnakolin ja rytmipyramidin, jossa samaa avointa kieltä soitetaan tahti kerrallaan tihenevinä aika-arvoina 8-osista 32-osiin. Asteikoista kolme käyttökelpoista: viisisävelinen raaga (1, b2, 4, 5, b6), Ritusan eli intialainen pentatoninen (1, 2, 4, 5, 6) ja seitsensävelinen Charukeshi (duuriasteikko alennetulla 6. ja 7. sävelellä).
Intialaisen musiikin juuret juontavat tuhansien vuosien päähän, mikä tekee siitä yhden maailman vanhimmista edelleen vaikuttavista musiikin muodoista. Kenties tunnetuin intialaisen musiikin muoto on Bollywood eli intialainen elokuvamusiikki, mutta etenkin perinteinen intialainen musiikki tarjoaa valtavasti tutkittavaa myös länsimaisen kevyen musiikin käyttöön.
Perinteinen intialainen musiikki perustuu vahvasti improvisaatioon, eikä se sisällä läpikirjoitettuja sävellyksiä länsimaisen musiikin tapaan. Ominaista sille ovat mikrointervallit: oktaavi on jaettu useampaan kuin kahteentoista osaan.
Pienin intervalli länsimaisessa musiikissa on pieni sekunti eli puoliaskel, esimerkiksi C ja Db. Intialaisessa musiikissa on sävel näiden kahden välissä, ja sen kuuleminen vaatii harjaantunutta korvaa. Ymmärtämistä haastaa myös erittäin pitkälle kehittynyt rytmiikka.

Perinteisiä soittimia intialaisessa musiikissa ovat 19-kielinen sitar sekä tabla-rumpu. Sitaria kuullaan myös länsimaisessa musiikissa – esimerkiksi Beatlesin Within You Without You -kappaleessa.
Konnakol on eteläintialaiseen karnaattiseen musiikkiperinteeseen kuuluva ikivanha rytmikieli, jossa rytmit lausutaan ääneen. Sen kautta voi opiskella sekä musiikkia että rytmiikkaa, ja se toimii myös itsenäisenä elementtinä. Esimerkiksi ruotsalainen kitaravirtuoosi Mattias ”IA” Eklundh on sisäistänyt konnakolin vahvasti omaan ilmaisuunsa ja soveltaa sitä rockmusiikkiin.
Konnakolissa on omat äänteensä kullekin rytmille, esimerkiksi triolille tai kvintolille, ja siinä käytetään pelottomasti kaikkia erilaisia rytmiyhdistelmiä.
Haastavampaa rytmiikkaa kannattaa lähteä harjoittelemaan aluksi yksi aika-arvo kerrallaan ja vasta sen jälkeen yhdistellä niistä pidempiä rytmisiä fraaseja. Aloita soittamalla avoimella g-kielellä metronomin tahtiin 8-osanuotteja (kahden nuotin rytmiä), trioleita (kolmen nuotin ryhmiä), 16-osia (neljän nuotin ryhmiä), kvintoleita (viiden), sekstoleita (kuuden), septoleita (seitsemän) sekä 32-osia (kahdeksan nuotin ryhmiä).
Lopulta voit koota näistä aika-arvoista rytmipyramidin: soita tahdin ajan avoimella kielellä kutakin rytmiä tasaisen tempon päälle. Nuottimäärä kasvaa koko ajan metronomin iskua kohden, ja päästyäsi 32-osiin tuot rytmin takaisin asteittain 8-osiin.

Konnakolissa näistä ja monista muista rytmiiköistä rakennetaan monimutkaisia rytmisiä seittejä, joiden hallinta vaatii syvää rytmiikan tuntemusta. Lopulta kaikki musiikki on rytmimusiikkia: mitä paremmin hallitset erilaiset rytmit, sitä paremmin hallitset musiikin. Perusteet käydään läpi Rytmiikan perusteet -kurssilla, ja pidemmälle pääsee kirjoituksessa polyrytmiikka kitaransoitossa.
Intialaisessa musiikissa soittaja saa soittotilanteessa raagan, joka määrittää käytettävän sävelkulun. Sen jälkeen valitaan rytmilaji eli taal. Monet taal-kuviot vaativat ilmiömäistä rytmitajua ja perustuvat matematiikkaan.
Japanilaisen musiikin tapaan myös intialaisessa musiikissa käytetään usein viiden sävelen perusasteikkoa. C-sävellajissa sen sävelet ovat c, db, f, g ja ab – numeroin 1, b2, 4, 5 ja b6.

Tämä asteikko voidaan soittaa joko yhdestä asemasta kaikilla kielillä tai kahden kieliparin välein toistuvin kuvioin, jolloin sormitus pysyy samana oktaavin välein.
Alla on yhdessä asemassa pysyvä sormitus perussävelestä eli c:stä alkaen.

Kahden kieliparin välein sijoiteltu, oktaaveittain etenevä asteikko on helppo soittaa ja myös visuaalisesti hahmottaa.

Sama asteikko voidaan soittaa myös duurissa, jolloin sitä kutsutaan Ritusan-asteikoksi. Siinä ovat samat sävelasteet kuin edellisessä, mutta ilman alennuksia: 1, 2, 4, 5 ja 6, jotka ovat c-sävellajissa c, d, f, g ja a.

Ritusania kutsutaan myös intialaiseksi pentatoniseksi asteikoksi, ja sama sävelikkö esiintyy myös perinteisessä kiinalaisessa musiikissa.
Charukeshi-asteikossa on seitsemän säveltä, ja sitä voi verrata tuttuun c-duuriasteikkoon, jonka sävelet ovat c, d, e, f, g, a ja b. Charukeshissä ovat samat sävelet, mutta kuudes ja seitsemäs ovat alennettuja eli ab ja bb.

Tutustu asteikkojen sävyihin improvisoimalla niillä katkeamattoman c-sävelen päälle. Kussakin asteikossa on tunnistettava oma sävynsä, ja niistä saa oivallisen lisämausteen omaan soittoon. Systemaattiseen asteikkoharjoitteluun löytyy runko Asteikkojen harjoittelua improvisoinnin pohjaksi -kurssilta.
Sarjan ensimmäinen osa käsittelee japanilaista musiikkia: japanilaiset asteikot kitaralle.
– Samuli
Moodit-kurssi laajentaa soolosanastoa tutun pentatonisen ulkopuolelle.
Katso Lisäsävyjä sooloihin: moodit →
Voit aloittaa ilmaisella kokeilulla.

Samuli Federley soittaa ja opettaa vauhdikasta kitarointia lapsille ja aikuisille kuudesta kahdeksaan kielellä. Näin myös Rockwayllä.