Sähkökitaran ääntä voidaan muokata monilla eri keinoin. Kitaran ääntä voi muokata jo pelkästään kitaran omilla säätimillä. Mikrofonikytkimellä saadaan eri ”värejä” ääneen vaihdettaessa päällä olevia mikrofoneja. Tone-säätimellä ja volume-säätimellä eli ”potikalla” saadaan myös saundia erilaiseksi. Ulkoiset efektit avaavat kuitenkin aivan uuden maailman sähkökitaran äänenmuokkaukseen.
Kitaravahvistimissa on monesti erilaisia työkaluja äänenmuokkausta varten, kuten equalizer-säädöt, joilla voidaan hallinnoida äänen ala- (bass), keski- (middle) ja ylätaajuuksia (treble).
Suurimmasta osasta vahvistimista löytyvät myös saundivaihtoehdot niin sanotun puhtaan ja särötetyn saundin välillä. Nämä on yleensä sijoitettu kahdelle erilliselle kanavalle, joista puhtaasta saundista käytetään nimitystä clean ja särötetystä saundista nimitystä drive, overdrive tai gain.
Gain-säätimellä voidaan vaikuttaa äänen säröytymisen määrään. Erilaisia säröjä löytyy kitaralle satoja.
Monessa vahvistimessa on myös sisäänrakennettu kaikuefekti eli reverb. Se tuo sointiin nimensä mukaisesti kaikua, mikä lisää äänen luonnollisuutta ja vaikuttaa kuulokuvan lisäksi myös soittotuntumaan.
Yllä olevassa kuvassa on hyvin perinteinen kotioloihin suunnattu kitaravahvistin. Siinä on vasemmalla input, johon kitara liitetään instrumenttikaapelilla.
Sen vierestä löytyy volume eli äänenvoimakkuus clean-kanavalle. Volumen vierestä löytyy pieni channel select -nappi, jolla saadaan aktivoitua särökanava. Särön määrää hallinnoidaan gain-säätimellä ja tämän kanavan äänenvoimakkuutta omalla volume-säätimellä.
Seuraavana ovat vahvistimen eq-säädöt, joista ensimmäisenä on treble. Sillä vaikutetaan saundin ylätaajuuksiin, jotka usein mielleteen äänen kirkkautena. Tämän jälkeen tulee middle, jolla säädetään äänen keskitaajuuksia, joita kitaran saundista löytyy paljon. Viimeinen eq-säädin on bass, jolla säädetään äänen alataajuuksia.
Viimeinen säädin cab style simuloi erilaisten vahvistinelementtien variaatioita. Tämä on hieman harvinaisempi ominaisuus vahvistimessa ja niissä voi olla paljonkin yksilökohtaisia eroja, joihin kannattaa perehtyä ennen vahvistimen hankintaa.
Eniten kitaran saundia voidaan muokata erillisten kitarapedaalien avulla. Kitarapedaaleja tai efektipedaaleja on tuhansia erilaisia. Pedaalit sijoitetaan yleensä lattialle ja kytketään instrumenttikaapeleilla kitaran ja vahvistimen väliin.
Pedaaleja voidaan kytkeä useampia peräkkäin ja ääntä voidaan muokata lähes loputtomiin. Kitarapedaali kytketään päälle astumalla sen päällä olevalle on-off-kytkimelle. Jokainen ammattikitaristi omistaa useita pedaaleja ja niillä on erilaisia käyttötarkoituksia ja ominaisuuksia.
Esittelen seuraavaksi yleisimmät äänenmuokkausefektit. Näihin efekteihin jokainen törmää varmasti jossain vaiheessa kitaraharrastusta.
Hyvän särösaundin etsiminen on monelle kitaristille pitkä taival. Monissa vahvistimissa on toki sisäänrakennettu särö, mutta ne saattavat olla hyvin yksipuolisia. Säröllä on monia erilaisia ominaisuuksia, joiden käyttö vaihtelee musiikkityylin ja kitaristin roolin mukaan.
Esimerkiksi perusrockmusiikissa saatetaan käyttää rytmikitaroinnissa hieman kevyempää särötystä, kun taas soolosaundissa suositaan raskaampaa särösaundia. Särö vaikuttaa paljon myös soittotuntumaan, jonka vuoksi hieman runsaampi särön määrä sooloissa helpottaa tietyntyyppisten linjojen soittamista ja tuo läpi herkemmin miksauksessa.
Niin ikään esimerkiksi bluesissa suositaan hyvin erilaista lähestymistä säröön kuin vaikkapa metallimusiikissa. Särön määrään voidaan vaikuttaa niin, että se on hyvin hienovaraista ja tulee esiin vasta, kun kitaran keliä soitetaan kovaa. Tällöin se tarjoaa soittajalle hyvin laajan dynaamisen kirjon, joka tuo lisäsävyä tulkintaan. Sen sijaan raskaasti särötetty saundi kompressoituu vieden pois dynaamista laajuutta.
Yleisesti ottaen säröt jaetaan kolmeen kategoriaan: overdrive, distortion ja fuzz.
Overdrive-tyyppisen särön vaikutuksesta sisäänmenevä signaali vahvistuu, minkä seurauksena ääniaallon huiput ja pohjat yliohjautuvat ja ääni säröytyy. Overdrive leikkaa huippuja loivemmiksi, mikä on merkittävin ero overdriven ja distortionin välillä. Tämän tyyppinen särö on mieto, lämmin ja pehmeä, ja sitä käytetään paljon esimerkiksi blues-, country- ja kevyemmässä rock-musiikissa.
Distortion-särö vahvistaa sisäänmenevää signaalia, ja ääni säröytyy ääniaaltojen huippujen ja pohjien yliohjautumisen seurauksena. Distortion-efekti leikkaa yliohjautuvan ääniaallon huiput pois terävästi, mikä on suurin ero overdriven ja distortionin välillä. Tämä muokkaaminen saa aikaan aggressiivisen saundin, jota käytetään paljon raskaassa musiikissa kuten heavy metalissa, punkissa ja hard rockissa.
Perinteinen rujo ja terävä fuzz-soundi johtuu kanttiaaltoa muistuttavasta signaalista, jonka ansiosta fuzz kuulostaa myös paljon säröytyneemmältä ja synteettisemmältä kuin tavanomaisemmat overdrive- ja distortion-pedaalit. Fuzz-pedaalin tuottama signaali ei yleensä myöskään sisällä niin paljon keskitaajuuksia kuin muun tyyppiset säröt. Fuzz-särössä syntyvät taajuuskomponentit eivät yleensä ole harmoniassa alkuperäisen signaalin kanssa, joten ne tuottavat dissonanssia. Fuzzin läpi soitettaessa käytetäänkin usein yksinkertaisia voimasointuja vähentämään dissonanssia. Muun muassa Jimi Hendrixin soitossa kuullaan usein fuzz-säröä.
Täältä löydät syvän analyysin erilaisista säröistä.
Viive-efekteiksi mielletaan esimerkiksi kaiku ja delay. Ne ovat särön lisäksi kenties käytetyimpiä efektejä, jotka eivät pelkästään tuo lisää sisältöä sointiin vaan tekevät sen myös luonnollisen kuuloiseksi. Täysin kaiuton saundi kuulostaa luonnottomalta ja tuo haastetta soittoon. Normaalissa ympäristössä äänessä on lähes aina jonkinasteinen kaiku, ja toisinaan kaikuefektillä saundista tehdään luontevampi.
Kaiku eli reverb tuli suosituksi 60-luvulla rautalankamusiikin myötä. Niistä ajoista efektien ominaisuudet ovat kehittyneet huomattavasti ja nykyään kaikuja on erilaisia kuten huonekaiku ja hallikaiku. Monesti nämä eri kaiun tyypit sisältyvät samaan efektilaitteeseen. Kaiussa voidaan säätää sen äänenväriä, kaiun vahvuutta eli volyymia, kaiun pituutta sekä tyyppiä (hall, room). Luonnossa kaiku syntyy herkästi esimerkiksi luolassa, jossa ääni ei pääse pakenemaan vaan jää soimaan ympäristöönsä hetken ajaksi. Monessa musiikissa kaikua käytetään lähes koko ajan eri instrumenteissa.
Monesta vahvistimesta löytyy myös sisäänrakennettu kaiku, jossa samasta säätimestä säädetään kaiun voimakkuutta ja kestoa.
Delay on kaiuntyyppinen efekti ja toisinaan sitä käytetään yhdessä reverbin kanssa. Siinä missä kaiutettu ääni jää soimaan saumattomasti soiton jälkeen, toistaa delay soitetun äänen samanlaisena niin monta kertaa kuin efektiin on säädetty. Sama efekti syntyy, kun vaikkapa huutaa metsään ja ääni toistuu takaisin kimpoillen edestakaisin.
Delaytä käytetään paljon esimerkiksi soolonsoitossa, jolloin saundiin halutaan enemmän tilantuntua ja vaikuttavuutta. Delayn toistamaa ääntä voidaan muokata monin eri tavoin. Viiveen äänenväriä eli tonea voidaan säätää samoin kuin viiveen voimakkuutta, rytmiä ja kestoa. Kehittyneissä digitaalisissa delay-efekteissä voidaan myös panoroida delaytä niin, että viiveen toistot kimpoilevat vuorotellen tai halutulla tavalla niin vasemmalla kuin oikealla puolella äänikuvaa. Tätä kutsutaan ping-pong-ilmiöksi ja se kuulostaa hyvin vaikuttavalta.
U2-yhtyeen kitaristi Edge käytti delaytä enemmän rytmisenä tukena soitossaan. Hän loi efektin avulla riffejä, joissa delay toisti joka toisen äänen tarkalleen samalla äänenvoimakkuudella kuin soitettu äänikin. Tämä tuotti mielenkiintoisen kiihkeätempoisen kuvion, joka olisi hyvin haastavaa toistaa ilman delaytä.
Modulaatioefekteiksi luetaan muun muassa chorus ja flanger. Niitä käytetään paljon etenkin cleanissa kitarasaundissa, mutta esimerkiksi Eddie Van Halen suosi flangeria myös särötetyssä saundissa.
Flanger-efektissä kitaran signaali jaetaan kahteen, joista toinen soi normaalitaajuudella ja toinen on hieman jäljessä. Näin saadaan ääneen aikaiseksi huojuva efekti. Flanger on läheistä sukua chorukselle, joskin chorus on flangeria miedompi huojunnaltaan. Flangerin ja choruksen ero on hyvin häilyvä, eikä sitä välttämättä voida tarkasti rajata tiettyyn pisteeseen, sillä tietyt choruspedaalit voidaan saada kuulostamaan flangerilta ja päinvastoin. Flangerissa on tyypillisesti hieman kiertävä saundi, ikään kuin saundi pyörisi hitaalla rytmillä.
Chorus-efekti on kahden soinniltaan samankaltaisen, mutta taajuudeltaan hieman erilaisen äänen tuottama ilmiö. Akustisessa musiikissa ilmiön voi kuulla esimerkiksi samaa säveltä soittavien soitinten soinnissa tai vaikkapa kuorolaulussa. Ilmiö perustuu siihen, että akustinen soitin tai ihmisääni ja niiden vire sekä esittäjän ilmaisu eivät ole absoluuttisesti samanlaisia keskenään. Tätä ei kuitenkaan tule sekoittaa varsinaiseen epävireisyyteen tai dissonanssiin.
Chorus aiheuttaa esimerkiksi kitaralla soitettuna sointiin syvyyttä, ja se onkin hyvin suosittu efekti soitettaessa sähkökitaraa puhtaalla signaalilla, ilman säröä. Choruksessa voidaan säätää muun muassa sen huojuntanopeutta sekä voimakkuutta. Kitaristit, jotka ovat bändin ainoita kitaristeja, käyttävät toisinaan chorusta isontamaan soundia, joka täyttää tehokkaammin äänimaisemaa.
Esimerkiksi Pink Floydin kitaristi David Gilmour käyttää usein chorusta.
Tähän efektien kategoriaan luetaan muun muassa kompressorit sekä eq-efektit. Nämä efektit eivät sinällään manipuloi saundia vaan korostavat eri äänentaajuuksia tai vaikuttavat äänenvoimakkuuteen.
Dynamiikkaprosessointi on yksi äänenmuokkauksen kulmakivistä. Tutustu tähän kokonaisella kurssillamme aiheesta.
Kompressorit ovat usein enemmän ammattilaisten käyttämiä efektejä ja niitä käytetään paljon myös äänitettäessä musiikkia. Sitä käytetään paljon myös akustisen kitaran soitossa livetilanteissa sekä cleanissa sähkökitaran saundissa.
Yksinkertaisuudessaan kompressorit vaimentavat soiton yhteydessä kovempia ääniä ja nostavat äänen voimakkuutta hiljaisempien nuottien osalta. Esimerkiksi näppäillessä sormin äänen voimakkuus joidenkin sävelten osalta saattaa jäädä hiljaisemmaksi, jolloin kompressori nostaa voimakkuutta tasoittaen ulostuloa.
Kompressori siis tasaa äänen voimakkuutta ja tekee siitä näin hallitumman ja miellyttävämmän kuuloisen.
Ekvalisaattori eli taajuuskorjain on niin ikään enemmän ammattilaisten käyttämä efekti. Sillä voidaan vaikuttaa äänentaajuuksiin korostaen tai vähentäen niitä. Tämä vaatii hiukan äänen fysiikan tuntemusta ja harjaantunutta korvaa kuulemaan eri äänentaajuudet.
Eq:lla voidaan esimerkiksi lisätä äänen bassotaajuuksia, jolloin saundiin saadaan haluttaessa enemmän jytinää tai tummuutta. Sen sijaan vaikkapa ylä-äänten korostaminen lisää soinnin kirkkautta.
Vastaavasti tietyissä soittimissa saattaa olla soitinkohtaisia ominaisuuksia kuten vaikkapa korostunut ylätaajuusominaisuus. Eq:lla voidaan vähentää tätä saaden lopputulos miellyttävämmäksi.
Tutustu taajuuskorjauksen alkeisiin kurssillamme.
Sen sijaan että efekti vaikuttaa suorilta käsin äänen laatuun tai jälkisointiin, se voi vaikuttaa myös sen korkeuteen. Tähän käyttöön on suunniteltu kuuluisa wah-pedaali sekä hieman harvemmin käytetty whammy-pedaali.
Wah-wah on erityisesti sähkökitaralle luotu ääniefekti. Siinä erityisellä efektipedaalilla äänen taajuuskaistaa suodattimen avulla epäsymmetrisesti muuntamalla saadaan aikaan vaakkuva-ääninen lopputulos, joka kuulostaa siltä kuin joku sanoisi ”wah-wah” (englannin kielen mukaan äännettynä). Äänenvoimakkuus tai sävelkorkeus eivät kuitenkaan wah-pedaalissa muutu. Muun muassa Jimi Hendrixin Voodoo Child -kappaleessa kuullaan wah-efektiä.
Lue pitkä analyysi ja katsaus wah-wah-pedaaleista täältä.
Hieman erikoisen lisänsä efektien maailmaan tuo whammy-efekti. Se on wahin kaltainen poljettava pedaali, joka muuttaa äänen korkeutta.
Whammy voidaan säätää muuttamaan alkuperäistä ääntä joko ylös- tai alaspäin. Siinä on säädettävissä, kuinka paljon ääni muuttuu. Usein se joko nostaa tai laskee ääntä oktaavin verran, ja tätä liikettä voidaan käyttää efektinomaisesti niin, että ääni liikkuu portaattomasti haluttuun suuntaan.
Whammyä käytetään lähinnä tehokeinona ja ääniefektinä esimerkiksi sooloissa. Sitä kuullaan jonkin verran muun muassa heavymusiikissa ja sen avulla voidaan tehdä niin sanottuja dive-bomb-efektejä ilman vibrakampea.
Markkinoilta löytyy myös lukuisia digitaalisia multiefektejä, jotka sisältävät useita erilaisia efektejä yksissä kuorissa. Tällainen pedaali saattaa sisältää satoja erilaisia kitarasaundeja ja se vähentää yksittäisten efektien tarvetta. Aiemmin efektien laatu oli näissä yksiköissä hieman huonompi kuin erillisissä efektipedaaleissa, mutta nykyään erinäiset multiprosessorit ovat hyvinkin laadukkaita.
Kitaraefektit tutuksi -kurssilla pääset tutustumaan myös multiefektien maailmaan.
Toisinaan efektit voivat olla hyvin inspiroivia kitaristille ja niiden käyttö tuo kokonaan uusia ulottuvuuksia soittamiseen. Yksittäisten efektien hinta voi vaihdella paljonkin ja niitä kannattaa testailla eri valmistajien välillä ennen ostopäätöstä.
-Samuli
Rockwayn kurssilla käydään läpi, mitä mikä säädin tekee ja missä järjestyksessä efektit kytketään.
Voit aloittaa ilmaisella kokeilulla.
Samuli Federley soittaa ja opettaa vauhdikasta kitarointia lapsille ja aikuisille kuudesta kahdeksaan kielellä. Näin myös Rockwayllä.
