”On hyvä tuntea historia, jos haluaa tuntea nykypäivän.” Tämä mietelause pätee mihin tahansa asiaan, jonka haluat oppia tuntemaan syvällisemmin. Kun ymmärrät, mistä lähtökohdasta asiat ovat kehittyneet nykyiseen muotoonsa, voit käsitellä niitä perusteellisemmin ja halutessasi jalostaa niitä edelleen.
Saman voi liittää myös kitaransoittoon. Vaikka soittaisit modernia, tietokoneilla käsiteltyä industrialmetallia, on hyvä tuntea soittimensa sekä kyseisen tyylin historia. Ilman tätä tietoa myös pärjää, mutta sen tuntien ymmärrät myös omaa tekemistäsi syvemmin. Kaikki nykyinen ammentaa menneestä.
Tässä kirjoituksessa esittelen kuusi klassista rock-introa tai riffiä, joilla on ollut valtava vaikutus genren kehitykseen. Nämä riffit eivät etene aikajärjestyksessä ja ne on valittu subjektiivisesta näkökulmasta. Silti ne ovat musiikin palasia, jotka jokaisen kitaristin on syytä tuntea. Kitara käteen ja biisit haltuun.
Smoke on the Water on englantilaisen Deep Purplen hitti vuodelta 1972. Kappale on nostettu Rolling Stone -lehden kaikkien aikojen parhaiden kappaleiden listalle, ja sen intro on äänestetty toistuvasti kaikkien aikojen parhaiden kitarariffien kärkeen.
Intro on kitarasuuruus Ritchie Blackmoren käsialaa. Riffi hyödyntää g-mollipentatonista asteikkoa, joka on harmonisoitu kvartein. Soittamisessa käytetään usein plektrakäden sormia niin, että kumpikin kieli soitetaan yhtä aikaa – tai vaihtoehtoisesti hybridipikkausta, jossa toinen kieli soitetaan plektralla ja toinen keskisormella.
Tämäkin biisi ja kymmeniä muita löytyy Classic Rock -biisit kitaralla -kurssilta.
Englantilainen Led Zeppelin muutti musiikin historiaa vuonna 1971 julkaistessaan massiivisen Stairway to Heaven -kappaleen. Hieman aikalaistaan Deep Purplea progressiivisempi Led Zeppelin yhdistää balladinomaisessa teoksessaan akustisen intron, jota on täydennetty muun muassa huilumelodialla. Kappale etenee vähitellen sähköisempaan suuntaan, esittelee loistavan kitarasoolon ja päättyy heavyhenkiseen loppukliimaksiin.
Teoksen monipuolisuus tavoitti suuren kuulijakunnan tarjoten jokaiselle tarttumapintaa. Kappaleen musiikillinen alkuidea on kitaristi Jimmy Pagen käsialaa, ja sanoitukset kirjoitti laulaja Robert Plant. Myös yhtyeen muilla jäsenillä oli suuri rooli kappaleen sovittamisessa.
Kitaripiireissä introsta kulkee vitsi, jonka mukaan sitä ei saa soittaa kitarakaupoissa. Se johtunee siitä, että kappale on niin soitettu ja tunnettu, etteivät liikkeen myyjät jaksa sitä enää kuunnella.
Introssa käytetään sorminäppäilytekniikkaa, jossa ovat mukana näppäilykäden peukalo, etusormi, keskisormi ja nimetön. Otelaudalla voit pitää neljän ohuimman kielen kattavaa barreotetta, jonka avulla saat neljä ensimmäistä otetta soitettua kätevästi. Tekniikan perusteet käydään läpi Näppäilyn alkeet akustisella kitaralla -kurssilla.
Niin ikään brittiläinen Black Sabbath julkaisi vuonna 1970 singlen, joka sisälsi kappaleen Paranoid. Kappale nousi julkaisuhetkellään brittien singlelistalla sijalle 4 ja Billboard-listalla sijalle 61.
Kappale sävellettiin studiossa hyvin nopealla tahdilla levyn täyteraidaksi. Maailmankuulu kitarariffi on yhtyeen kitaristin Tony Iommin käsialaa, ja lyriikat kirjoitti basisti Geezer Butler – laulaja Ozzy Osbourne luki ne suoraan levylle.
Kappale on nopeatempoinen hard rock -teos, jota kitarariffi kuljettaa eteenpäin. Pääriffissä käytetään kolmea paksuinta kieltä hieman epätavallisesti 12. nauhan korkeudelta. Siinä hyödynnetään etusormen barreotetta sekä hammer on -tekniikkaa.
Paranoid on saanut lukuisia listasijoituksia ja se on äänestetty useissa kyselyissä kaikkien aikojen parhaaksi heavy-kappaleeksi.
Jokaisen kitaristin on syytä tuntea Jimi Hendrix. Hän on yksittäisistä soittajista vaikuttanut kenties eniten sähkökitaran nykyiseen soundiin ja soittotapaan. Hän oli innovatiivinen muusikko, joka mullisti koko tavan soittaa kitaraa lavaesiintymistä myöten.
Pohjan Hendrixin musiikille loi blues, johon hän toi uusia elementtejä ja jopa itämaisia sävyjä. Hänen soittonsa oli hyvin mielikuvituksellista ja rikkoi monia totuttuja kaavoja.
Hendrixiltä voisi nostaa esiin montakin kappaletta, mutta Purple Haze toimii täydellisenä esimerkkinä hänen soitostaan. Se sisältää niin yksiäänistä riffisoittoa kuin sointujakin hyödyntäviä teemoja. Tässä kappaleessa tuli tunnetuksi niin sanottu Hendrix-sointu eli E7#9.
Purple Haze on toistuvasti äänestetty kaikkien aikojen parhaiden kitarakappaleiden joukkoon. Siinä on rujo ja aggressiivinen soundi, johon vaikuttaa laitteiden lisäksi hyvin paljon soittotapa.
Hendrixin tyyliin pääsee kiinni In the Style of Jimi Hendrix -kurssilla.
The Trooper on brittiläisen Iron Maidenin kappale vuodelta 1983. Yhtye on yksi kaikkien aikojen legendaarisimmista heavy metal -yhtyeistä ja keikkailee edelleen aktiivisesti. Se on julkaissut 17 studioalbumia ja lukuisia hittiteoksia.
Laajan levykatalogin ansiosta Iron Maiden on voinut luoda laajan kirjon erilaisia kappaleita: tuotanto vaihtelee yksinkertaisista iskevistä kappaleista pitkiin progressiivisiin teoksiin. Yhtye mielletään kuitenkin useimmiten nopeatempoisiin, melodisiin ja tarttuviin kappaleisiin, joissa kuullaan paljon niin sanottua laukkakomppia sekä kahden kitaran harmonisoituja melodialinjoja.
The Trooperin introssa esitellään ensin riffi perusmuodossaan, jonka jälkeen se harmonisoidaan. Kuvio etenee nopeaa laskevaa linjaa pitkin hyödyntäen pull off -tekniikkaa. Kappaleessa on myös toinen tunnusomainen riffi, joka käyttää kitaran ylempää rekisteriä hieman solistisessa muodossa – sekin harmonisoidaan esittelyn jälkeen toisella kitarastemmalla.
Tämä riffi käydään läpi monen muun ohella Heavy-klassikot haltuun -kurssilla.
Johnny B. Goode on ikoninen rock-kappale vuodelta 1958. Sen säveltäjä ja esittäjä on legendaarinen Chuck Berry.
Kappale oli aikoinaan valtava hitti, ja sitä pidetään yhtenä kaikkien aikojen suurimmista populaarimusiikin teoksista. Se sijoittui Rolling Stone -lehden vuoden 2004 listalla ”500 kaikkien aikojen parasta kappaletta” sijalle 7 ja on yltänyt monilla muillakin listoilla kärkikymmenikköön.
Johnny B. Goode alkaa kitaraintrolla, jota on sen jälkeen kopioitu lukemattomia kertoja. Kappale kulkee B-duurissa alennetulta säveleltä eli Bb-sävellajissa, joka on kitaristeille vähemmän tuttu. Intro käyttää miksolyydistä moodia muutamalla lisäsävelellä ja sisältää likkejä, jotka jokaisen kitaristin on hyvä olla likkipankissaan. Neljän tahdin mittaisen intron jälkeen seuraa kahdeksan tahdin soolo, joka niin ikään sisältää oivallisia kuvioita.
Berryn tyyliä pääsee harjoittelemaan In the Style of Chuck Berry -kurssilla.
Tutustu näihin esimerkkeihin ajan kanssa. Tärkeintä on ymmärtää kunkin esimerkin esteettiset tekijät ja niiden vaikutus myöhempään musiikkiin.
Suurimmassa osassa modernienkin yhtyeiden tuotantoa on kuultavissa vaikutteita näistä esimerkeistä. Ne eivät välttämättä ole suoria lainauksia vaan enemmänkin teemallisia ideoita: soolokitaran harmonisointi, hybridipikkauksen hyödyntäminen tietynlaisen soundin saamiseksi, kappaleen rakenteen kehittely totutusta hittiformaatista poiketen tai niin sanotun blue-nuotin käyttö riffissä.
Moni näistä kappaleista on aikanaan rikkonut totuttuja kaavoja ja luonut näin edellytyksen uuden syntymiselle. Jotta kaavoja voi rikkoa, ne on ensin tunnettava.
Kurssilla soitat rockin tunnetuimmat riffit läpi askel askeleelta.
Katso Classic Rock -biisit kitaralla →
Voit aloittaa ilmaisella kokeilulla.
Samuli Federley soittaa ja opettaa vauhdikasta kitarointia lapsille ja aikuisille kuudesta kahdeksaan kielellä. Näin myös Rockwayllä.
