Oman sävellyksen tekeminen on monelle haave, mutta tunne on, ettei siihen ole tarvittavia taitoja tai työkaluja. Säveltämistä pidetään vaikeana taitona tai jopa lahjana. Inspiraatiolla on toki oma osuutensa, mutta väylä inspiraatiolle avautuu parhaiten itsevarmuuden lisääntyessä ja sävellystaitojen karttuessa.
Tässä kirjoituksessa keskityn kappaleen musiikilliseen puoleen: mistä soinnut keksitään ja miten niiden päälle rakennetaan melodia. Kappaleen rakenteesta – säkeistöstä, kertosäkeestä, bridgestä ja introsta – kerron erikseen artikkelissa Kappaleen rakenne ja osat.
Musiikin tekeminen ei ole etuoikeus. Säveltämisessä on omat tekniikkansa ja metodinsa, jotka kuka tahansa voi omaksua. Aloittamiseen vaaditaan hieman rohkeutta ja halua luoda omaa musiikkia sekä ripaus teoriatietoa, joka lähinnä auttaa ja nopeuttaa prosessia – se ei ole välttämätön edellytys, mutta oikeiden työkalujen osaaminen nopeuttaa tekemistä.
Idea laululle voi saada ensikipinänsä mistä vain: tv-sarjasta, kirjasta, omista kokemuksista tai ihan vain mekaanisesta tekemisestä. Kappaletta voi lähteä rakentamaan joko musiikki tai lyriikka edellä, ja toisinaan nämä tapahtuvat samanaikaisesti.
Säveltämisen ja biisinkirjoituksen alkeistekniikat käydään läpi Biisinkirjoituksen alkeiskurssilla.
Minulta on kysytty useaan otteeseen, miten kappaleen soinnut keksitään – arvotaanko ne sattumanvaraisesti vai onko siihen jokin tekniikka. Kyse ei ole sattumasta vaan hyvin tietoisesta tekemisestä.
Musiikissa on käsite nimeltä sävellaji. Se määrittää viitekehyksen, johon kuuluvat tietyt sävelet ja soinnut. Nämä sopivat hyvin yhteen, ja soinnut muodostetaan nimenomaan sävellajin sävelistä.
Esimerkiksi Am-sävellajin sävelet ovat a, b, c, d, e, f ja g. Näitä säveliä yhdessä kutsutaan sävellajin asteikoksi. Kustakin sävelestä voidaan muodostaa oma sointunsa, jotka tässä sävellajissa ovat Am, Bm-5, C, Dm, Em, F ja G.
Kaikki nämä soinnut kuulostavat yhdessä luontevilta. Sävellajin perussävel ja perussointu on sen ensimmäinen – tässä tapauksessa Am. Se on monessa kappaleessa myös sointukierron ensimmäinen sointu, koska se kuulostaa levolliselta ja määrittää sävellajin tunnun kuulijalle.
Säkeistön sointukierto voi olla esimerkiksi Am, F, C ja G. Kutakin sointua soitetaan tahdin eli neljän iskun ajan. Musiikissa edetään usein parillisin lukumäärin, joten tätä kiertoa voidaan toistaa säkeistön aikana vaikkapa kahdeksan kertaa.
Kertosäkeessä kannattaa vaihtelevuuden vuoksi käyttää erilaista kiertoa, esimerkiksi C, F, Dm ja G – samasta sävellajista sekin. Kertosäkeessä intensiteettiä nostetaan usein myös soittamalla isommin: kitaristi vaihtaa puhtaasta saundista säröön ja rumpali hi-hatista ridelle.
Inspiraatio voi syntyä miellyttävän kuuloisesta sointukierrosta tai melodiasta, johon rakennetaan soinnut. Kummassakin tapauksessa melodian sävelten ja sointujen on sovittava yhteen – muuten ne kuulostavat toisistaan irrallisilta.
Melodian voi kehittää pelkästään kokeilemalla, esimerkiksi hyräilemällä sointukierron päälle: korva kertoo usein mikä toimii. Asiaa voi lähestyä myös tietoisemmin ja käyttää hyväkseen sävellajin säveliä.
Kukin sointu sisältää kolme säveltä, jotka voidaan esittää kaavalla 1–3–5. Numerot viittaavat säveliin, jotka lasketaan asteikosta. Am-soinnun 1 on a, 3 on c ja 5 on e. C-soinnun sävelet lasketaan samalla tavalla: 1 on c, 3 on e ja 5 on g.
Am (a, c, e) · Bm-5 (b, d, f) · C (c, e, g) · Dm (d, f, a) · Em (e, g, b) · F (f, a, c) · G (g, b, d)
Melodioissa sävelet liikkuvat yleensä melko pienellä alueella: suuret hyppyä ovat vaikeita laulaa ja kuulijan vaikea sisäistää. Niin kuin sointukiertoakin toistetaan, myös melodia voi olla yhden kierron mittainen ja toistua samanlaisena tai kevyesti varioituna.
Kirjoitin oheen esimerkkimelodian sointukiertoon Am, F, C ja G.
Nuottiviivaston päällä lukevat sointukierron soinnut ja ylimpänä melodiassa käytettyjen sävelten nimet.
Melodian pitkät sävelet kannattaa valita sointusävelistä, koska ne istuvat sointuun parhaiten. Muita asteikon säveliä käytetään liikkumiseen niiden välillä. Melodian voi siis ajatella koostuvan pitkistä, painokkaista sointusävelistä, joihin liikutaan muiden asteikon sävelten kautta.
Sävellajien logiikkaa avaan tarkemmin artikkelissa Mitä ovat sävelet.
Säkeistön aikana sointukierto ja melodia pysyvät samoina, mutta sanoitus vie tarinaa eteenpäin. Melodiaa voi varioida matkan varrella, ja usein sanoitus tekee sen puolestasi: melodian rytmi muuttuu, kun sanat ovat erimittaisia ja istuvat tavutuksen vuoksi musiikkiin eri tavalla.
Muista, että lopulta musiikissa ei ole sääntöjä ja kaikki on sallittua. Nämä tekniikat auttavat alkuun pääsemisessä ja säveltämisen ymmärtämisessä. Säveltäminen vaatii harjoittelua siinä missä soittaminenkin – jokaisen uuden kappaleen myötä olet askeleen harjaantuneempi lauluntekijä.
Kurssilla teet kappaleen alusta loppuun ohjatusti, sointu sointu ja säe säkeeltä.
Katso Biisinkirjoituksen alkeiskurssi →
Pidemmälle pääset Kehity biisinkirjoittajana -kurssilla.
Voit aloittaa ilmaisella kokeilulla.
Samuli Federley soittaa ja opettaa vauhdikasta kitarointia lapsille ja aikuisille kuudesta kahdeksaan kielellä. Näin myös Rockwayllä.
