Monelle jazz-kitaroinnista kiinnostuneelle voi tuntua haastavalta se, mistä jazzin opiskelu ylipäätään aloitetaan. Niin jazzilla kuin muillakin musiikin tyyleillä on tietynlainen estetiikkansa, johon kuuluvat muun muassa soittosoundi, fraseeraustyyli ja harmonian rakenne. Nimenomaan harmonian eli sointujen käyttö ja niistä rakennetut sointukierrot ovat usein leimallisia eri genreille.
Rockissa suositaan etenkin kitaran näkökulmasta hyvin suppeita vitossointuja, jotka eivät kerro onko sointu duuri vai molli. Niiden käytön sanelee pitkälti soittosoundi: runsaalla säröllä soitetut laajat soinnut kuulostavat helposti sotkuisilta, kun taas muutamasta sävelestä koostuvat vitossoinnut soivat tanakasti.
Bluesissa taas suositaan duuri7-sointuja, jotka ketjutetaan kuuluisaan 12 tahdin blueskiertoon. Soittosoundi on usein joko täysin puhdas tai vain osittain särötetty, mikä sallii hieman laajempien sointujen käytön kuulokuvan pysyessä miellyttävänä. Blueskierron soittamiseen voit tutustua Blues-kurssilla aloittelijoille.
Jazzissakin on oma tapansa käsitellä soittosoundia, sointuja ja sointukiertoja. Soundi pidetään yleensä puhtaana, ja sitä voidaan hieman tummentaa esimerkiksi rullaamalla kitaran tone-potikkaa pienemmälle, jolloin soinnin ylääänten kirkkaus vähenee.
Soinnut itsessään voivat olla perussointuja, mutta niitä lähes aina laajennetaan harmonisesti monipuolisemmiksi. Tietyt sointusävyt – kuten C13-tyyliset soinnut – kuuluvat lähes yksinomaan jazzin maailmaan. Poikkeuksia löytyy aina, mutta jazzissa voi pitää kirjoittamattomana sääntönä, että sointuja laajennetaan.
Jos jazz-kappaleessa esiintyy esimerkiksi C-sointu, se soitetaan soittajan mieltymyksen mukaan vaikkapa Cmaj7:na tai muuna laajennoksena. Suoraa sääntöä ei ole, mutta laajennosävel voi esimerkiksi tukea kappaleen melodiaa.
Uuteen musiikin tyyliin kannattaa lähteä tutustumaan nimenomaan sointujen kautta. Kun olet omaksunut jonkin kappaleen komppipuolen, on loogista siirtyä melodiaan ja sooloon, jotka perustuvat aina kappaleen harmoniaan.
Jazzissa sointukiertoja käsitellään hyvin omanlaisella tavallaan, ja hyvin yleinen ilmiö on dominantti ja välidominantti.
Dominantti tarkoittaa sointua, joka on sävellajin 1. asteen soinnulle sen 5. asteen sointu. Esimerkiksi C-duurin dominantti on G tai G7 eli perussävelestä lasketun viidennen sävelen sointu duurina tai duuri7:na. Dominantissa on voimakas jännite, joka pyrkii purkautumaan takaisin 1. asteelle: lähes aina, jos C-sävellajissa kulkevassa kappaleessa esiintyy G7, sen jälkeen soitetaan C.
Välidominantti toimii samalla tavalla, mutta se voi toimia dominanttina mille tahansa soinnulle. Se ikään kuin valmistelee tulevan soinnun kuulijalle: kerää ensin jännitettä ja purkautuu sitten kohdesointuunsa. Jos C-sävellajissa ollaan menossa Am-sointuun, voidaan sitä ennen soittaa E7, joka on Am:n dominantti. Jos taas ollaan menossa Dm-sointuun, sitä ennen voidaan soittaa A7.
Tällä ajatuksella voimme rakentaa kokonaisen sointukierron, jossa hyödynnetään dominantteja jokaiselle soinnulle. Otetaan lähtökohdaksi hyvin tyypillinen kierto C, Am, F ja G.
Ensin soinnut laajennetaan jazz-estetiikan mukaisesti vaikkapa näin: Cmaj7, Am7, Fmaj7 ja G7. Tämän jälkeen jokaisen soinnun eteen laitetaan sen oma dominantti – poikkeuksena C, jonka eteen sitä ei tarvita, koska kierron viimeinen sointu G7 on jo valmiiksi C:n dominantti. Kierroksi saadaan siis Cmaj7, E7, Am7, C7, Fmaj7, D7 ja G7.
Jazz-musiikissa kuuluu tuntea tietty määrä tunnettuja klassikkoja. Niiden opettelu alkaa kappaleen kuuntelemisella, jatkuu sointukierron opettelulla ja etenee sieltä melodiaan ja lopulta improvisoituun sooloon.
Yksi tunnetuista jazz-klassikoista on Dark Eyes. Siinä on yksinkertainen sointukierto, joka kulkee Am-sävellajissa ja käyttää helpohkoja sointulaajennoksia sekä muutamia välidominantteja.
Ensimmäisenä sointuna soitetaan E7, joka on dominantti kappaleen 1. asteen soinnulle eli Am:lle. Am on laajennettu 6-soinnuksi eli siihen on lisätty korotettu 6. sävel. Am:n korotettu kuudes on f#, ja se saadaan sointuun d-kielen 4. nauhalta. Soinnun nimeksi tulee Am6, ja siinä on omanlaisensa jazzille tyypillinen sävy.
Tämän jälkeen palataan takaisin 5. asteen dominantille eli E7:lle, joka johtaa taas Am6-soinnulle. Sitten Am muuttuukin A7:ksi, joka on dominantti tulevalle soinnulle.
Edellisen tahdin A7 on dominantti Dm:lle, joka on tässä soitettu Dm6:na. Sointuun on siis lisätty sen korotettu 6. sävel, joka Dm:n tapauksessa on b.
Jazzissa ei aina ole tarpeellista soittaa soinnun kaikkia säveliä: osa lasketaan vähemmän tärkeiksi, ja sellainen on usein soinnun 5. sävel. Esimerkin Dm6-soinnussa ei ole lainkaan soitettu viidettä säveltä, vaan siinä on alimpana perussävel (d), sitten 6. sävel (b) ja soinnun terssi (f).
Tämän jälkeen palataan perusasteelle eli soitetaan taas Am6. Sointukierron loppuun soitetaan vielä sävellajin dominantti, josta palataan alkuun 1. asteelle.
Opettele tämä sointukierto ja kuuntele siitä esitettyjä eri versioita – muun muassa legendaarinen Django Reinhardt on versioinut kappaleen hienosti. Etene kappaleiden opettelussa rauhallisesti: omaksu ensin kukin sointu erikseen ja lopulta koko kierto.
On hyvä ymmärtää, mitä säveliä sointu sisältää ja mikä on sen suhde muihin sointuihin. Se auttaa ymmärtämään sävellystä syvemmin ja on edellytys sujuvaan soittoon, kun siirryt melodiaan ja sooloon. Soolon rakentamiseen pääset kiinni Oman soolon rakentaminen -kurssilla.
Kurssilla opit soittamaan jazz-klassikoiden päälle omaa sooloa askel askeleelta.
Katso Jazz-improvisaation perusteet →
Voit aloittaa ilmaisella kokeilulla.
Samuli Federley soittaa ja opettaa vauhdikasta kitarointia lapsille ja aikuisille kuudesta kahdeksaan kielellä. Näin myös Rockwayllä.
