Fraseeraus (engl. phrasing) tarkoittaa musiikissa esittäjän jo olemassa olevalle melodialle tekemää rytmistä muuntelua. Fraseeraamalla esittäjä värittää teosta oman näkemyksensä mukaiseksi ja ottaa vapauden luoda siitä oman tulkintansa.
Rytmisen muuntelun lisäksi fraseeraukseksi voidaan lukea muitakin tehokeinoja, esimerkiksi melodian ja sävelten painotusten muuntelua. Muuntelusta huolimatta fraseeraukselle on ominaista, että alkuperäinen melodia säilyy tunnistettavana.
Ilman fraseerausta musiikki on ilmeetöntä: siinä vain luetellaan säveliä monotonisesti. Tulkinnalla tuodaan soittoon ilmettä ja siten mielenkiintoa ja eloa. Tyypillisiä fraseerauksen keinoja ovat vibraato, toisten sävelten soittaminen hiljempaa ja toisten kovempaa sekä rytmin viivästäminen.
Ihmisen puheessakin ilmenee jatkuvasti inhimillistä fraseerausta, jossa puheen melodiaa muunnellaan asiasisällön painottamiseksi. Iloista sanomaa kerrottaessa puheen sävelkorkeus usein nousee, ja surullisista asioista puhuttaessa ääni madaltuu. Vihaisena puhutaan kovempaa, ja rauhallisuutta korostetaan hiljaisemmalla puheella. Soitossakin fraseerauksen tulisi alleviivata musiikissa välitettävää tunnetta.
Vibraato on yksi tehokkaimmista fraseerauksen tekniikoista kitaralla. Siinä muunnellaan sävelen virettä venyttämällä ja vapauttamalla kieltä vuorotellen eri nopeuksilla.
Teknisesti vibraatossa käytetään samanlaista tekniikkaa kuin bendeissä, ja siihen voit tutustua syvällisesti Venytykset haltuun -kurssilla.
Yksittäistä säveltä voidaan fraseerata äänen virettä muuntelemalla (vibraato), dynamiikkaa käsittelemällä tai äänenväriin vaikuttamalla. Vibraaton eri muotoja kannattaa harjoitella aluksi vain yhdellä sävelellä ja soveltaa vasta sen jälkeen melodiakulkuihin.
Tulkintaan vaikuttaa suuresti myös äänenvoimakkuus. Niin puheessa kuin musiikissa käytetään äänenpainoja, jotka vaikuttavat siihen, miten vastaanottaja kuulee viestin.
Testaa sävelen soittamista hiljaa aivan kevyesti plektralla näpäten. Toisinaan tilanne vaatii kovaa soittamista – kokeile, miten kovaa voit soittaa ilman että soitto alkaa kärsiä siitä. Usein musiikissa soitetaan kokonainen fraasi hiljaa tai päinvastoin kovaa. On myös tilanteita, joissa fraasi aloitetaan hiljaa ja se voimistuu hiljalleen; jos tunnelmaa haluaa rauhoittaa fraasin loppua kohden, se voidaan aloittaa kovaa ja hiljentää vähitellen.
Äänenvärillä on erittäin suuri vaikutus siihen, miltä soitto kuulostaa. Pääasiassa äänenvärillä tarkoitetaan sitä, onko ääni kirkas vai tumma. Sitä varten kitarasta löytyy tone-potikka, jolla saadaan korostettua sävelen ylätaajuuksia tai vähennettyä niitä.
Tätä voi käyttää fraseerauksessa hyväkseen: esimerkiksi jazz-musiikissa suositaan usein tummaa äänenväriä, jolloin tone-potikkaa säädetään pienemmälle. Myös mikrofonikytkin muuttaa äänenväriä.
Äänenväriin vaikuttaa myös se, näppäämmekö sävelen plektralla vai sormilla. Plektra tuottaa hieman kirkkaamman äänen kuin sormet.
Merkitystä on myös sillä, mistä kohtaa kieltä sävel soitetaan. Aivan tallan vierestä pikattuna ääni kuulostaa kireämmältä alataajuuksien hävitessä, kun taas lähempää otelautaa soitettaessa äänenväri muuttuu tummemmaksi alataajuuksien lisääntyessä.
Myös plektran materiaali vaikuttaa äänenväriin. Plektroja valmistetaan erilaisista materiaaleista, ja niiden jäykkyys, paksuus, koko ja terävyys vaikuttavat kaikki siihen, millaisen äänen plektra tuottaa osuessaan kieleen. Aiheesta lisää: Miten plektraa pidellään oikein.
Melodialinjat koostuvat useimmiten monesta sävelestä, ja yhdessä ne muodostavat erimittaisia fraaseja eli musiikillisia lausekkeita. Yhden fraasin aikana voidaan hyödyntää useampaakin fraseeraustekniikkaa: yhteen säveleen lisätään hieman vibraatoa, fraasin loppua kohden soitetaan kovempaa, ja muutama välisävel soitetaan hyvin hiljaa, jolloin ne toimivat rytmisinä ghost-nuotteina.
Kokonaisuuteen vaikuttaa suuresti se, miten liikumme kahden sävelen välillä. Kitaralla siihen on monta tekniikkaa, ja jokainen tuottaa omanlaisensa soundin.
Fraseerauksellisia tekniikoita ovat tapping, liu’ut eli slidet, legato eli pull offit ja hammerit, venytykset eli bendit sekä kummankin sävelen soittaminen pikkaamalla tai sormella näppäämällä. Myös sillä on vaikutusta, soitammeko sävelet lyhyinä vai pitkinä.
Liukuihin ja legatosoittoon voit perehtyä Soittoon tulkintaa legatoilla ja liu’utuksilla -kurssilla.
Voit harjoitella fraseerausta jonkin helpon melodian avulla. Sen sijaan että vain soitat melodian sävelet, pyri saamaan niihin eloa ja tunnetta edellä esiteltyjen keinojen avulla.
Kokeile ensin aggressiivista tulkintaa. Käytä suurta ja nopeaa vibraatoa sekä kovaa dynamiikkaa pikkauksessa. Liu’ut ja legato pehmentävät soittoa, joten pikkaa kaikki sävelet ja soita osa lyhyinä – se usein lisää niiden painoa. Kirkas äänenväri lisää erottelevuutta, joka sopii tähän tyyliin.
Soita sitten sama melodia lempeästi. Käytä kevyempää plektran atakkia ja hae tummempaa sointia soittamalla lähempää otelautaa. Voit myös säätää tone-potikasta hieman ylätaajuuksia pois. Käytä kevyttä ja hidasta vibraatoa ja liiku sävelten välillä liu’uilla, legatolla ja bendeillä, jotka tuovat soittoon pehmeyttä.
Kurssilla käydään läpi melodiasoiton tekniikat, joilla sävytät soittoasi.
Katso Melodiasoiton tekniikat →
Voit aloittaa ilmaisella kokeilulla.
Samuli Federley soittaa ja opettaa vauhdikasta kitarointia lapsille ja aikuisille kuudesta kahdeksaan kielellä. Näin myös Rockwayllä.
