Tämän jutun ensimmäisessä osassa katsottiin Fender Telecaster -mallin syntytarinaa ja taustaa. Tässä toisessa osassa kokeillaan seitsemän erihintaista Telecaster-tyylistä soitinta.
Koska Telecaster on mallina niin vanha, on nykyinen tarjonta eri Tele-tyyylisiä soittimia valtava – uusintapainoksista huippumoderniin metal-genreen sopiviin soittimiin. Valitsin tähän testiin kuusi “perinteistä” Teleä, mikä tarkoittaa tässä yhteydessä, että niissä on ruuvattu kaula, kaksi yksikelaista mikrofonia, sekä perinnetalla. Näiden lisäksi mukana on yksi soitin, jossa perinteinen kaulamikki on vaihdettu P-90:een.
Edetään tällä kertaa hintajärjestyksessä:
Jet Guitars on vielä suhteellisen nuori brändi, jossa slovenialainen suunnittelu ja kiinalainen tuotanto kohtaavat suotuisissa merkeissä.
Jet oli ensimmäinen kitarabrändi Suomessa, joka tarjosi lämpökäsiteltyä vaahteraa kaulapuuksi myös edullisissa kitaroissa, eikä Jet JT-350 Butterscotch ole tässä suhteessa poikkeus. Nimensä mukaisesti JT-350 Butterscotch on firman näkemys varhaisen 1950-luvun “Blackguard Telestä”, jossa vaahterakaula on liitetty kermaisen kellertäväksi viimeisteltyyn runkoon, johon on asennettu yksikerroksinen musta pleksi.
Jet JT-350 ei kuitenkaan ole sataprosenttisesti perinteessä kiinni, vaan kitaraan on sisälletty useampi järkevä päivitys. Esimerkiksi kaulaliitos on toteutettu alkuperäistä paljon mukavammin yksittäisillä ruuveilla, sekä pyöristetyllä rungon takaosalla. Kaularauta on kaksisuuntainen, mikä tarkoittaa että sillä pystyy sekä suoristamaan kaulaa että lisäämään siihen reliefiä, jos tilanne sitä vaatii. Virittimet ovat nykyaikaisia koteloituja malleja.
Soittotuntumaan vaikuttavat ratkaisevasti vintagea astetta isommat nauhat, sekä otelaudan vintagea loivempi kaarevuus. Herrat Fender ja Fullerton valitsivat 50-luvulla Fender-otelautojen kaarevuudeksi suhteellisen jyrkän 7,25 tuuman kaarevuuden, joka tekee sointujen ottamisesta erittäin mukavan, mutta hankaloittaa samalla bendaamista (etenkin korkeilla nauhoilla). Saman aikakauden Gibsoneissa oli paljon loivempi 12 tuuman radius – satulan lähellä kaula tuntuu aavistuksen leveämmältä, mutta venytykset onnistuvat helpommin. 1980-luvulta lähtien Fender Instruments -soittimissa käytetään usein 9,5 tuuman radiusta, joka on erittäin hyvä kompromissi Fender- ja Gibson-maailmojen välillä; juuri tällainen radius löytyy myös Jet JT-350 Butterscotch -mallista.
Kielet ankkuroidaan vintage-tyylisesti runkoon. Jetin perinnetalla on laadukas Wilkinson-malli kolmella teräksisellä tallapalalla, joissa on jokaiselle kielellä oma ura.
Jet JT-350 tarjoaa kaksi vintage-tyylistä alnico-mikrofonia. Kaulamikin korkeutta saa muutettua kätevästi ilman pleksin irrottamista.
Jet-mallin runko on viimeistelty kiiltävällä lakalla, kun taas kaula on saanut ylleen hyvin ohuen satiiniviimeistelyn, mikä sekin antaa kaulalle nykykaikaisen tuntuman.
Kitara on mukava soittaa – kaulassa on keskiverto D profiiliksi – ja testiyksilö on kevyt (3,4 kg).
JT-350:n mikrofoneissa on erinomainen keskinäinen tasapaino, terve vintage-tyylinen soundi, sekä maltillinen lähtötaso. Tämä on varsin edullinen, mutta laadukas lajinsa edustaja.
Tämä Squier Classic Vibe 50s Telecaster on tämän testin ainoa “aito Telecaster”. Indonesiassa valmistettu kitara on Fenderin oman tytärbrändin – Squierin – virallinen kopio “Blackguard Telecasterista”.
Koska suosaarnista on nykyään tullut haluttu ja suhteellisen kallis puulaji, mutta Squier on halunnut pitää kiinni rungon eloisista syykuvioista, brändi on valinnut runkopuuksi jonkun aasialaisen männyn sukulaislajin. Ulkonäkö on erittäin kaunis, mutta testikitaran paino on valitettavasti jo mukavan Telen ylärajalla (4 kg).
Kun Squier-sarjan nimi on kerran Classic Vibe, tämän Telen ominaisuudet ovat suurilta osin niin vintage-uskollisia kuin tässä hintaluokassa on mahdollista, mutta joitakin nykyaikaisia parannuksia tästäkin kitarasta löytyy.
Koko kitara yksiosaista kaulaa/otelautaa myöten on kiiltolakattu – rungossa on kuvankaunis butterscotch-viimeistely ja kaulassa hieman kellertävä kirkaslakka. Yksikerroksinen pleksi on musta, ja kaulamikin säätö hoituu kätevästi pleksi runkoon kiinni.
Virittimet ovat Squier CV 50s -mallissa vintage-tyyliset Kluson-kopiot ja myös soittimen talla on perinteinen. Kaularauta on kuitenkin nykyaikaisesti kaksisuuntainen ja säätöruuvi löytyy lavan puolella. Alkuperäisissä vintage-Telessä kaularaudan säätäminen edellyttää lähes aina kaulan irrottamisen. Myös “otelaudan” kaarevuus on nykyaikaistettu 9,5 tuumaan. Nauhojen koko on kuitenkin vintage-tyylisesti siro ja keskikorkea.
Classic Vibe Telen mikrofonit on tehty Leo Fenderin alkuperäisen reseptin mukaan käyttämällä kummassakin mikissä kuusi lyhyttä alnico-magneettia kelan sisällä. Squierin elektroniikka toimii – onneksi – nykyaikaiseen (vuoden 1967 jälkeiseen) kaavan mukaan: master volume ja master tone, sekä kolmiasentoinen kytkin (kaulamikki/molemmat yhdessä/tallamikki).
Squierin Classic Vibe 50s Telecaster on todellakin hyvä valinta, jos etsii mahdollisimman vintage-tyylistä Teleä edullisesti. Testisoittimen soittotuntuma on todella hyvä (pyöreä ja mukava kaulaprofiili), ja kitaran soundi on todellakin 1950-luvun mukainen – kuivahko yleiskuva, lämmin muttei tylsä kaulamikki, sekä rouhea muttei liian pureva tallamikrofoni.
Brittiläinen kitaranrakentaja Trev Wilkinson on alansa elävä legenda, joka on keksinyt esim. rullasatulan ja Wilkinson-vibratallan. Wilkinsonilla on myös nimensä kantavien kitaraosien – virittimien, tallojen ja mikrofonien – takana. Lisäksi hän on suunnitellut mm Vintage-brändille ja Fret Kingille sähkökitaroita ja -bassoja.
Vintagen V75 Sonic Blue on brändin Vietnamissa tehty näkemys hyvästä 1970-luvun Telecasterista. Leppärunko on viimeistelty kiiltävän vaalean siniseksi (sonic blue), kun taas yksiosainen kaula/otelauta on saanut ylleen mukavantuntuisen mattaviimeistelyn.
Metalliosat ja mikrofonit ovat – tietenkin – kaikki Wilkinson-brändin valikoimasta:
Virittimet ovat laadukkaita Kluson-tyylisiä vintage-malleja, kun taas tallasta löytyy esikompensoituja tallapaloja messingistä, mikä parantaa ratkaisevasti kitaran intonaatiota. V75-mallin mikit ovat perinteisiä alnico-yksikelaisia; kaulamikin korkeussäätöä varten täytyy irrottaa kitaran kolmikerroksista valkoista pleksiä, niin kuin vanhoissa Fendereissä.
Vintage V75:n kaksitoimiseen kaularautaan pääsee käsiksi lavalta. Otelaudan radius on 10 tuumaa, ja nauhat ovat medium-kokoisia.
Myös tämä kitara tuntuu ja soi todella hyvältä. Testisoittimen paino on maltillinen (3,5 kg). Kaulaprofiili on mukavan hoikka C, jossa on kuitenkin pieni V-kaulan tuntuma satulan lähellä. Mikrofonien lähtötaso on aavistuksen verran kuumempi kuin monissa vintage-mikeissä, ja niissä on erinomainen balanssi. Tallamikki naukkuu ja puree erittäin maukkaasti. Joidenkin seiskytluvun Telecasterien laatu jätti silloin toivomiseen varaa, mutta Vintage V75 on mielestäni erittäin onnistunut kokonaisuus.
Tokain näyttävä ATE-52 on perinnebrändin kevyesti päivitetty versio 1960-luvun Telestä. ATE-52:n runko on lepää ja siihen ruuvattu kaula on veistetty kovasta vaahterasta. Tumman otelaudan puulajiksi on valittu eteläamerikkalaista jatobapuuta, joka on erinomainen vaihtoehto ruusupuuhun. Kitaran runko on saanut ylleen kiiltävän metalliviimeistelyn, kun taas kaulaan on laitettu ohut satiinipintainen viimeistely.
Virittimet ovat teeman mukaisesti laadukkaita Kluson-kopioita Gotohin mallistosta. Kaularaudan säätöä hoidetaan kätevästi lavan päästä. Laadukas Gotoh-talla tarjoaa kaksi tapaa kiinnittää kielet – niitä voi vetää perinteisesti rungon läpi, tai sitten kiinnittää (Fender-bassojen tapaan) tallan takaseinään (ns. top-loader). Vuonna 1958 Fender yritti nopeuttaa Telecasterien tuotantoa juuri top-loader-tallalla, kun silloin jäi kielikanavien poraus ja kieliholkkien asennus pois. Kitaristit olivat kuitenkin hyvin epäluuloisia uutta ratkaisua nähden, ja Fender peruutti lopulta uudistuksen. Legendaarisin top-loader Tele on varmaan Jimmy Pagen (Led Zeppelin) omistama, lohikäärmeen kuvalla koristeltu kitara, jolla hän soitti koko Led Zeppelin I -levyllä, sekä myöhemmin mm. “Stairway to Heaven” -kappaleen sooloa.
Tokai ATE-52:n mikrofonit ovat selvästi vintagea tehokkaammat ja niillä on myös hieman modernimpi soundi, joka tekee soittimesta kenties vielä monipuolisemman.
Kiinassa tehdyssä Tokaissa soitettavuus ja ergonomia on erittäin hyvällä mallilla. Kitara on painonsa suhteen mukavassa keskikastissa (3,6 kg). Kaulan profiili on täyteläinen, mutta ei liian paksu D, joka istuu hyvin kädessä. Yhdessä ensiluokkaisten säätöjen – sekä 9,5 tuuman otelautaradiuksen – kanssa se tekee Tokai ATE-52:sta todella helppo soittaa.
Hyvä soundi ja hyvä soitettavuus – mikä muuta voisi toivoa?
Jet Guitars Elite on firman uusi, vielä hieman laadukkaampi mallisto. Elite-mallistokin tehdään Kiinassa, mutta sen ominaisuudet – esimerkiksi käsin käämityt mikrofonit, sekä entistäkin laadukkaammat puut – pyrkivät tarjoamaan custom shop -tyylistä laatua paljon edullisempaan hintaluokkaan.
Elite JT-30:n vaahterakaula on lämpökäsiteltyä varttisahattua kanadalaista vahteraa, ja sen otelauta tehdään samasta puulajista. Jet-kitaran runko on veistetty kolmesta vierekkäisestä palasta leppää, ja se on viimeistelty kultaisella metallilakkauksella. Kaula on kiinnitetty runkoon perinteisesti teräslevyllä ja neljällä puuruuveilla, mutta rungon takapuoli on liitoksen ympärillä ja soololovessa ohennettu ja pyöristelty tuntuvasti. Etupuolella taas hiilikuidulta näyttävä pleksi on kaunis yksityiskohta.
Virittimet ja talla tulevat JT-30 Eliten tapauksessa Wilkinsonin paremmasta sarjasta – virittimet ovat jouhevasti toimivia Kluson-kopioita, kun taas tallaan on asennettu esikompensoituja tallapaloja messingistä. Kitaran kaksisuuntaiseen kaularautaan pääsee tässäkin kitarassa käsiksi lavan puolelta.
Jet Elite JT-30 -mallin käsin käämityt alnico-mikrofonit kuulostavat erinomaiselta. Juuri tällaista syvyyttä ja keskialueen rouhea karakteeria monet Telecaster-fanit himoitsevat.
Myös ergonomian ja soitettavuuden kannalta Jet Elite on todella laadukas tapaus. Testisoitin on kevyt (3,4 kg), kaulaprofiili mukava (keskikokoinen D) ja pääsy ylänauhoihin hyvin vaivantonta. Vintage-Teleä loivempi otelauta (9,5 tuuman radius), sekä medium-kokoiset nauhat tekevät myös venytyksistä helppoa.
Jet Guitars Elite JT-30 tarjoaa rutkasti vastinetta rahalle, ja se on mielestäni ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.
Bacchus Guitars oli minulle uusi tuttavuus, minkä vuoksi otin firman Global Tactics-STD/RSM -mallia tähän katsauksen mukaan, vaikka sillä on tavallisen kaulamikin sijaan P-90-ykisikelainen asennettuna.
Indonesiassa tehty Global-sarjan Tactics-STD/RSM on myös katsauksen ainoa kitara, jolla on Strato-tyylisiä viisteitä sekä rungon etu- että takapuolella. Testikitaran runko on saanut kauniin marjapuuromaisen metallivärityksen päälleen. Bacchus-kitaran kaula ja otelauta on veistetty paahdetusta loimuvaahterasta. Kaularaudan säätö tapahtuu tässä rungon päästä, Music Man -tyylisellä säätöpyörällä, ilman kaulan irrottamista.
Bacchus Tactics-STD/RSM -mallin virittimet ovat nykyaikaista koteloitua sorttia. Myös Bacchus tarjoaa tallan kohdalla perinteistä, sekä top-loader vaihtoehtoa kielten kiinnittämiseen.
Tässä kitarassa Bacchus käyttää oman tuotannon alnico-mikrofoneja – kaulan läheltä löytyy Gibson P-90 -tyylinen yksikelainen, kun taas tallaan on asennettu perinteinen Tele-mikki.
Global Tactics -kitara on katsauksen kevyin soitin (3,3 kg), mikä on hyvin tervetullut ominaisuus. Kaulan mukavan solakka C-profiili, kitaran vintagea isommat nauhat ja otelaudan maltillinen kaarevuus – yhdessä testisoittimen hyvien säätöjen kanssa – tekevät tästä Bacchus-mallista erittäin helpposoittoisen.
Myös kitaran soundi on erinomainen, vaikka se ei ole sataprosenttisesti Telelle tyypillinen mallin muutetun kaulamikin takia. P-90 kuulostaa isommalta ja “leveämmältä” kuin Telen perinteinen kaulamikrofoni, mikä mahdollistaa syvempiä jazz-soundeja tai roisoisempia blues-säröjä. Tallamikrofonista taas saa tässä hyvin laadukkaan version Telen twängistä.
Bacchus Global Tactics-STD/RSM on kaunis ja hyvin laadukas soitin hieman erilaisilla, mutta toimivilla detaljiratkaisuilla.
Muistan vielä ajan 1980-luvun alkupuolella, kun japanilaiset soittimet luokiteltiin vielä edullisiksi – ne eivät olleet halpasoittimet, mutta kuitenkin selkeästi edullisempia vaihtoehtoja US-kitaroihin. Nämä ajat ovat jo pitkään jääneet taakse; nykyään japanilaiset kitarat ja bassot ovat tunnettuja niiden korkeasta laadusta, ja soittimien hinnat ovat sen mukaiset.
ATE-102R Vintage Natural on Tokai Japanin näkemys huippulaadukkaasta Telestä 1970-luvun ulkonäöllä. Silloin oli “luomurunkojen” kulta-aika, ja Telecasterin tapauksessa se tarkoitti silloin eloisan näköistä saarnia.
Jo seiskytluvulla kevyen “suosaarnin” saattavuuden kanssa alkoi olla ongelmia, minkä takia useat Fender-soittimet siltä ajalta ovatkin hyvin painavia. Valitettavasti saatavuusongelma on tänä päivänä vielä pahempi, minkä takia kevyen saarnin hinnat nousevat edelleen.
Koska Tokai haluaa ehdottomasti pitää soittimien hinnat kitaristille ystävällisiä, mennään ATE-102R-mallin tapauksessa ulkonäkö edellä, mikä tarkoittaa ainakin testiyksilön tapauksessa suhteellisen painavaa soitinta (4 kg).
Tokai ATE-102R -mallin kuvankauniin saarnirunkoon on kiinnitetty vaahterakaula. Kitaran otelauta on veistetty aidosta ruusupuusta, ja siihen on asennettu esimerkkillisen siististi 22 medium-jumbo kokoista nauhaa. Kaularaudan säätäminen hoituu kätevästi lavan puolelta.
Metalliosat tulevat Gotohilta – virittimet ovat firman laadukkaita Kluson-kopioita, kun taas vintage-tyyliseen tallaan on laitettu Tokain nimi. ATE-102R:n plektrasuoja on nelikerroksinen ja sillä on kilpikonna-tyylinen kuviointi.
Tässä Tokaissa käytetään Gotoh TL-Classic α -sarjan alnico-mikkejä, jotka ovat firman pikkutarkkoja jäljitelmiä Fenderin 1950-luvun Tele-mikeistä – jopa kaulamikin alun perin ohuempi käämilanka on tässä huomioitu.
Tokai ATE-102R -mallin kaulaprofiili on erittäin mukava, hieman soikkea solakka C, juuri sellainen mikä löytyy vanhoista kuuskytluvun alun Teleistä. Nauhatyö ei voisi enää olla siistimpi, ja testikitaran säädöt ovat “nopeat” täysin ilman ylimääräistä särinää.
ATE-102R:n soundi kuuluu mielestäni ehdottomasti Tele-tyylisten kitaroiden parhaimmistoon. Kitaran soundi on ikäänkuin kolmiulotteinen, ja siinä löytyy alarekisterin syvyyttä, keskialueen twängiä, sekä diskantin hohtoa juuri oikeissa mittasuhteissa.
Kirjoittaja: Martin Berka
Martin Berka on kokenut pitkän linjan muusikko ja musiikkitoimittaja. Rockwayn blogista löydät muun muassa Berkan oppaita ja katsauksia klassikkosoittimista uusiin huippumusiikkitarvikkeisiin!
