Termi intervalli musiikissa tarkoittaa kahden sävelen välistä tasoeroa. Käytännössä musiikki on täynnä intervalleja kun esimerkiksi soinnussa on päällekkäin useita eri säveliä, mitataan niiden välistä matkaa intervallein. Niitä esiintyy myös melodia- ja soolosoitossa. Kun soitetaan kaksi peräkkäistä säveltä, on niidenkin välinen ero mitattavissa intervallina.
Intervallien ymmärtäminen auttaa paremmin puhumaan musiikista muiden muusikoiden ja soittajien kanssa. Ne auttavat myös hahmottamaan musiikkia selkeämmin, joten käydään tässä kirjoituksessa läpi miten intervallit rakentuvat.
Länsimaisessa musiikissa sävelistön voidaan katsoa koostuvan 12:sta sävelestä, jotka ovat a, bb, b, c, db, d, eb, e, f, gb, g ja ab. Pieni b-kirjain sävelen perässä tarkoittaa alennettua säveltä. Kun poistamme kaikki alennetut sävelet saamme aikaiseksi luonnollisen a-molliasteikon (am-asteikko), jossa kaikki sävelet ovat ns. luonnollisia (ei-alennettuja ja ei-ylennettyjä). Sävelet ovat tällöin a, b, c, d, e, f ja g.
Tyypillisesti länsimaisessa tonaalisessa musiikissa sävellajin määrittää seitsensävelinen asteikko kuten am-asteikko. Tonaalisuus on musiikissa käytetty järjestelmä, joka määrittelee eri sävelkorkeuksien suhteet perussäveleen nähden. Am-asteikossa perussävel on a, johon kaikkia muita säveliä verrataan.
Pääasiallisesti asteikoita on niin molli- kuin duuriasteikkoina. Asteikko on ikään kuin kokoelma säveliä, jotka määrittävät ns. sävellajin. Näistä sävelistä voidaan muodostaa soinnut, jotka kuuluvat kyseiseen sävellajiin. Sävellaji siis koostuu siihen koostuvista sävelistä sekä niistä rakennetuista soinnuista.
Tässä kirjoituksessa kerrotaan miten soinnut koostetaan.
Tarkastellaan intervalleja am-asteikon kautta. Sävelet tässä ovat siis a, b, c, d, e, f ja g. Kutakin säveltä voidaan kutsua myös numerolla, jolloin a on 1, b on 2, c on 3 jne.
Perussävel on a eli 1, jota kutsutaan toonikaksi. Se on kolmisoinnun pohjasävel.
Toonikan ja siitä seuraavan sävelen välistä matkaa kutsutaan sekuntiksi. Sekunti on myös mistä tahansa sävelestä mitattu seuraava sävel kuten a-b, c-d, e-f jne. Sekunti voidaan ilmaista numeroin 1-2.
Sävelet 1 ja 3 muodostavat terssin. Am-asteikossa sävelet ovat a ja c. Terssi määrittää soinnussa sen, onko sointu duuri vai molli. Usein myös kaksiäänisissä melodioissa sävelet kulkevat terssin päässä toisistaan. Terssi on myöskin mistä tahansa sävelestä laskettu kolmas sävel, kuten esimerkiksi f-a, g-b, c-e jne.
Toonikan ja siitä neljännen sävelen välistä matkaa kutsutaan kvartiksi. Sävelinä nämä ovat a ja d ja numeroin 1-4. Perus kolmisoinnuissa ei käytetä kvarttia mutta melodioissa se voi hyvinkin esiintyä. Tässäkin kvartti voi mistä tahansa sävelestä mitattu neljäs sävel kuten c-f tai e-a.
Sävelet a ja e muodostavat kvintin. Sävelnumerot ovat 1 ja 5 mutta kvintti voi olla myöskin minkä tahansa kahden sävelen välinen ero, kun ensimmäisestä sävelestä liikutaan siitä laskettuun viidenteen säveleen kuten c-g. Kvintti muodostaa kolmisoinnun kolmannen sävelen.
Toonikasta laskettu kuudes sävel on nimeltään seksti. Sävelinä nämä ovat a ja f ja numeroin ilmaistuna 1-6. Monesti sekstiä käytetään myös kaksiäänisissä melodioissa sen soidessa pehmeästi.
Seitsemäs intervalli on nimeltään septimi, jossa ovat sävelet a ja g, eli 1-7. Kun kolmisointuun lisätään perussävelestä laskettu seitsemäs sävel, muuttuu sointu nelisoinnuksi ja saa nimeensä numeron 7, kuten vaikkapa Am7. Tällöin sävelet ovat toonika, terssi, kvintti ja septimi, eli a, c, e ja g.
Kahdeksas intervalli on oktaavi, jossa perussävelestä hypätään seuraavaan perussäveleen eli a:sta seuraavaan a:han. Esimerkiksi kappaleen Somewhere Over The Rainbow kappaleen kaksi ensimmäistä säveltä muodostavat oktaavin. Oktaaveja käytetään paljon myös kitaransoitossa, jossa melodia voidaan soittaa oktaaveittain, jolloin se kuulostaa suuremmalta kuin yksiääninen melodia.
Intervallien nimet ovat siis:
Intervalleja voidaan jatkaa pidemmällekin mutta oktaavi kattaa ns. perusalueen.
Intervalleja voidaan käyttää mm. melodian sävyttämiseen musiikissa. Mikäli melodia halutaan esittää kaksiäänisesti, voidaan perusmelodian lisänä käyttää jotakin toista säveltä. Yleinen tapa on lisätä melodiasävelen päälle sen terssi. Terssit soivat kauniisti päällekkäin ja niitä käytetään niin laulussa kuin soittimilla esitetyissä melodioissa.
Alla on esimerkki yksinkertaisesti melodiasta kitaralla soitettuna.
Yllä olevassa melodiassa käytetään am-asteikon säveliä. Kun lisäämme kunkin sävelen päälle sen terssin, valitaan lisäsävel myöskin samasta asteikosta. Tällöin c:n terssi on e, d: terssi on f, e:n terssi on g, f:n terssi on a ja g:n terssi on b. Nämä sävelet voidaan lisätä perusmelodian päälle seuraavalta kieleltä, jolloin melodia soitetaan näin:
Intervallien ei tarvitse välttämättä olla samanaikaisesti soitettuja vaan ne voivat olla myös peräkkäisiä säveliä kuten g-kielellä 5. ja 7. nauhoilta löytyvät c ja d, jotka muodostavat sekunnin. Samalla kielellä nauhoilla 5. ja 12. eli c ja g sävelet muodostavat kvintin.
Intervallien ymmärtäminen ei tee sinusta välttämättä parempaa soittajaa mutta paremman muusikon niiden syventäessä ymmärtämistä musiikista. Lisätieto vain laajentaa eri musiikin ilmiöiden ymmärtämistä, joita voi itsekin hyödyntää lopulta omassa soitossa.
-Samuli
Samuli Federley soittaa ja opettaa vauhdikasta kitarointia lapsille ja aikuisille kuudesta kahdeksaan kielellä. Näin myös Rockwayllä.
