Viritysjärjestelmä on matematiikkaan pohjautuva tapa virittää instrumentti, jossa määritetään tarkasti kunkin sävelen sävelkorkeus sekä suhde toisiin säveliin.
Musiikissa sävelten suhdetta toisiin säveliin kutsutaan nimellä intervalli. Intervallin käsitetään toisin sanoin kuvaavan sävelten välistä tasoeroa. Esimerkiksi tavallisesti kitara viritetään ns. standari-vireeseen, jossa kielten sävelet ovat paksuimmasta ohuimpaan e, a, d, g, b ja e.
Voit tutustua tarkemmin eri viritysjärjestelmiin tällä videolla:
Länsimaisessa musiikissa oktaavi, eli yhdestä sävelestä mitattu matka seuraavaan samaan säveleen joko alemmassa tai ylemmässä rekisterissä, käsittää 12 säveltä. Esimerkiksi luonnollisessa molliasteikossa on seitsemän säveltä ja loput viisi säveltä ovat kromaattisia säveliä. Am-asteikon sävelet ovat a, b, c, d, e, f ja g. Intervalleilla voidaan kuvata kunkin sävelen välistä etäisyyttä suhteessa perussäveleen eli a:han.
Ohessa on lueteltu kunkin intervallin nimi Am-asteikossa:
a-b: sekunti
a-c: pieni terssi (a-c#: terssi)
a-d: kvartti
a-e: kvintti
a-f: pieni seksti (a-f#: seksti)
a-g: pieni septimi (a-g#: septimi)
Kitaran viritys kulkee pääasiallisesti kvarteissa esim. a-d on kvartti mutta g- ja b-kielen välinen suhde on terssi. Näitä intervalli-nimityksiä käytetään kuvaamaan myös muita vireitä, joissa nimenomaan oleellista on sävelten suhde toisiinsa.
Länsimaisessa musiikissa pienin mahdollinen kahden sävelen välinen ero on ns. pieni sekunti. Tällainen on esimerkiksi kitaralla soitettu vierekkäisillä nauhoilla olevat sävelet. Jos soitat vaikkapa e-kielellä 5. nauhan ja 6. nauhan on kyseessä pieni sekunti. Kuitenkin esimerkiksi monessa Lähi-idän perinteisessä musiikin tyylissä tai vanhassa intialaisessa musiikissa esiintyy vieläkin pienempiä intervalleja, joita kutsutaan mikrointervalleiksi eli mikrotonaalikaksi. Tässä löytyy vielä yksi sävel pienen sekunnin väliltä ja niiden kuuleminen edellyttää harjaantunutta korvaa.
Pianolla ei ole mahdollista soittaa mikrointervalleja mutta kitaralla ne voidaan tuottaa venyttämällä aavistuksen verran kieltä. Silti niiden soittaminen hallitusti tällä tavalla on hankalaa ja niiden tuottamiseen vaaditaan joko erityistä viritystä tai kokonaan sellaisen soittimen hankintaa, josta löytyy mikrointervalleja. Tällaisissa kitaroissa on nauhavälit hyvin lähellä toisiaan, jotta kyseiset intervallit saadaan soitettua.
Tässä kitarassa on uudelleen rakennettu otelauta, jolla voidaan tuottaa Lähi-idän musiikille tyypillisiä mikrointervalleja:
Myös tässä perinteisessä algerialaisessa kielisoittimessa löytyy otelaudalta tiettyjä kohtia, joissa käytetään mikrointervalleja:
Kuvassa voit nähdä soittimen otelaudasta kuinka muutamat nauhavälit ovat lähempänä toisiaan kuin toiset. Näistä kapeista nauhaväleistä voidaan soittaa mikrointervalleja, jotka ovat puolikkaan pienen sekunnin päässä toisistaan.
Normaalilla kitaralla on mahdollista soittaa mikrointervalleja virittämällä kitara uudella tavalla. Mikäli soitat kitaralla kahden nauhan päässä olevat sävelet on kyseessä kokosävelaskel. Esimeriksi jos soitat e-kieleltä 5. ja 7. nauhat on kyseessä koko sävel. Jos soitat puolestaan vierekkäiset sävelet esimerkiksi 5. ja 6. nauhat, on kyseessä puolisävelaskel. Jos puolestaan halutaan soittaa sävel, joka on 5. ja 6. nauhan välissä, on kyseessä 1/4-sävelaskel. Alla olevassa videossa on vierekkäiset kielet viritetty 1/4-sävelaskeleen päähän toisistaan, jolloin voidaan soittaa kahdella kielellä kaikki mikrointervallit.
Länsimaisessa musiikissa oktaavi on siis jaettu 12 osaan, joissa pienin mahdollinen kahden sävelen välinen ero on pieni sekunti. On olemassa myös viritysjärjestelmä, jossa oktaavi jaetaan 19:sta osaan, jolloin saadaan aikaiseksi mikrointervalleja. Tätä järjestelmää kutsutaan myös nimellä 19-TET. Siinä voidaan soittaa edelleen normaalit perusvireiset soinnut mutta esimerkiksi sävelillä c# ja db on selvä eri tasoero.
Numeron 19 käsitetään taianomainen numero perusoktaavin sisältävän 12:sta sävelen lisäksi. Voit ajatella oktaavissa olevan 7 säveltä; a, b, c, d, e, f ja g. Kun ylennät näistä sävelet sävelet a, c, d, f ja g saadaan viisi säveltä lisää eli yhteensä 12 säveltä. Mikäli lisätään vielä jokaiselle 7:lle sävelelle 1/4-sävelaskeleen päässä olevat sävelet saadaan vielä 7 säveltä lisää, joka tekee yhteensä 19.
Erikseen tätä viritysjärjestelmää varten on rakennettu kitaroita, joissa on oktaavin sisällä 19 nauhaväliä. Mikäli et kuitenkaan pysty hankkimaan tällaista instrumenttia mutta haluat kokeilla miltä tuntuu soittaa tällaisella viritysjärjestelmällä, viritä kitaran b-kieli ylöspäin niin, että sen vire on tasan e:n ja d#:n välissä.
Alla olevalla videolla soitetaan 19-TET kitaralla koko oktaavi:
-Samuli
Samuli Federley soittaa ja opettaa vauhdikasta kitarointia lapsille ja aikuisille kuudesta kahdeksaan kielellä. Näin myös Rockwayllä.
