Moni kitaristi ei tule ajatelleeksi, että avoimia kitaran avoimia kieliä voi hyödyntää niin soolo- kuin riffisoitossakin. Avoimet kielet soivat kitarassa kaikkein kirkkainten ja ne tuovat hienoa lisäsointia esimerkiksi perinteiseen riffittelyyn 5-soinnuilla eli power-soinnuilla.
Jos sinulla on esimerkiksi jokin 5-sointuihin perustuva riffi, joka kaipaa jotakin lisää ollakseen valmis voit kokeilla lisätä joukkoon muutaman sävelen avoimilla kielillä kunhan avoimen kielen sävel vain sopii vallitsevaan sävellajiin. Jos kappale kulkee vaikkapa Em-sävellajissa 5-soinnuilla, voit lisätä riffiin minkä tahansa avoimen kielen, sillä kaikkien avointen kielten sävelet sisältyvät tähän sävellajiin. Kuitenkin yleensä riffeihin lisätään säveliä kolmelta ohuimmalta kieleltä, jotka soivat erityisen kirkkaasti.
Otetaan esimerkiksi yllä esitetty yksinkertainen riffikuvio, jonka soinnut ovat E5, C5, A5 sekä D5. Riffiin voidaan lisätä muutama sävel kahdelta ohuimmalta kieleltä, jolloin yleissointi muuttuu huomattavasti mielenkiintoisemmaksi.
Lopputulos voi olla ylläesitetyn esimerkin mukainen. Vain muutamalla pienellä lisäyksellä yleissointiin saatiin enemmän väriä ja mielenkiintoa. Avointen kielten soittaminen tietyssä rytmissä on aina säveltäjän päätettävissä mutta usein vain muutama lisäsävel saa aikaiseksi toivottua tulosta.
Amerikkalainen kitaralegenda John Petrucci käyttää paljon sävellyksissään avoimia kieliä muun soiton yhteydessä. Hän soittaa progressiivista metallia esittävässä yhtyeessä nimeltään Dream Theater. Yhtyeen kuuluisassa kappaleessa Pull Me Under on tyylikäs alkuriffi, jossa hyödynnetään paljon avoimia kieliä.
Tämä kappale kulkee Em-sävellajissa ja sen ylläesitetyssä pääriffissä käytetään hyvin paljon avoimia kieliä. Kukin tahti alkaa avoimella e-kielellä, jonka lisäksi kussakin tahdissa hyödynnetään myös avointa g-kieltä. Näiden kahden sävelen lisäksi niiden välissä kulkee melodialinja, jonka merkkaa riffin sointukulkua.
Riffissä on hyvin tyylikäs sointi ja sen voi soittaa niin puhtaalla kuin särötetylläkin kitarasaundilla. Itse kappaleessa Petrucci on äänittänyt riffin kahdella kitaralla; akustisella- sekä sähkökitaralla. Sähkökitarassa on käytetty puhdasta saundia, johon on lisätty mm. kompressoria, kaikua, delaytä sekä chorusefektiä.
Niin ikään toisessakin Dream Theaterin kappaleessa Take Away My Pain käytetään paljon avoimia kieliä läpi kappaleen. Etenkin kappaleen Pre-Chorus-osiossa on mielenkiintoinen nouseva sointukuvio, jossa soitetaan muiden sävelten lisäksi kahta ohuinta kieltä.
Kyseessä on nouseva sointukuvio, jonka soinnut ovat E, F#, A sekä B.
Soita riffi niin, että siinä muodostetaan sointuote neljän sävelen välein kulkevista sävelistä. Aluksi pidä pohjassa 2. ja 1. nauhat, joiden lisäksi soitetaan avoimena b- ja e-kielet. Anna jokaisen sävelen soida päällekkäin ja nosta sointuotetta kaksi nauhaväliä ylemmäs pitäen pohjassa samat sormet samoilla kielillä, jolloin saat F#-otteen, johon lisätään myös kaksi ohuinta kieltä. Toisessa tahdissa sama ote nostetaan nauhoille 6. ja 7. ja lopuksi nauhoille 9. ja 8.
Voit hyödyntää tätä samaa ajatusta käyttää riffeissä avoimia kieliä myös omassa tuotannossasi ja toisinaan sille löytyy oma paikkansa kappaleen osissa.
-Samuli
Samuli Federley soittaa ja opettaa vauhdikasta kitarointia lapsille ja aikuisille kuudesta kahdeksaan kielellä. Näin myös Rockwayllä.