Takaisin Blogisivulle

"Sting - Shape of My Heart" -intro kitaralla

March 13, 2024
Kirjoittanut
Samuli
Federley
Akustinen kitara
Kitara
Kitaransoitto
Kitaraopetus
Samulin blog
Takaisin Blogisivulle

"Sting - Shape of My Heart" -intro kitaralla

March 13, 2024
Kirjoittanut
Samuli
Federley

"Sting - Shape of My Heart" -intro kitaralla

Gordon Matthew Sumner eli taiteilijanimeltään Sting on yksi kaikkien aikojen suurimmista muusikoista. Hän on syntynyt vuonna 1951 Englannissa, jossa hän asuu edelleen. Hän on tuttu Police -yhtyeen laulajana ja laulajana sekä maineikkaasta soolourastaan.

Stingin äiti oli klassisesti koulutettu pianisti hän opetti poikansakin soittamaan pianoa. Hän oli kuitenkin enemmän kiinnostunut jazzista ja kitaransoitosta ja lähti myöhemmin soittamaan Lontooseen ammatikseen. Siellä hän tapasi rumpali Steward Copelandin sekä kitaristi Andy Summersin, joiden kanssa Sting perusti legendaarisen The Police-yhtyeen. Yhtye yhdisteli ennakkoluulottomasti punkia, rockia sekä reggaeta ja voitti urallaan useita Grammy-palkintoja. Yhtyeen hajotessa Sting lähti soolouralle, josta tuli niinikään hyvin menestyksekäs.

Stingin musiikkissa yhdistellään maailmanmusiikin tavoin useita genrejä, jossa on vaikutteita niin jazzista, popista, rockista kuin etnisistä tyyleistä. Hän on tehnyt yhteistyötä maailmankuulujen muusikoiden kanssa sekä tehnyt musiikkia myös elokuviin. Yksi näistä yhteistöistä poiki erittäin menestyneen kappaleen, All For One. Stingin tehdessä kappaleen yhdessä Bryan Adamsin sekä Rod Stewardin elokuvaan Kolme Muskettisoturia vei kappaleen Billboard-listan ykkössijalle.

Sting on myös toiminut näyttelijänä useissa elokuvissa sekä toimii aktiivisesti erilaisten yhteiskunnallisten ongelmien parissa.

Sting - Shape of My Heart kitaralla

Shape of My Heart on yksi Stingin tunnetuimmista kappaleista. Se on yksi singleistä hänen Ten Summoner's Tales-albumilta. Kappale kuullaan myös Leon-elokuvassa, joka toikin sille suurta nostetta. Kappaleessa on kaunis, nylonkielisellä kitaralla soitettu teema, joka on oivallinen harjoitus kitaristeille. Sen sointukierto on melko selkeä mutta sointuotteet ovat epätavallisia tarjoten haastetta soitinharjoitteluun.

Kappaleen rakenne on hieman epänormaali, joka tekee siitä myös osaltaan mielenkiintoisen. Siinä ei ole lainkaan varsinaista säkeistöä tai perinteistä kertosäettä vaan ainoastaan yksi teema, joka toistuu useaan kertaan. Kappaleen loppupuolella tapahtuu sävellajin muutos eli modulaatio, jossa edelleen soitetaan samaa teemaa. Kuitenkin kappaleen nyanssit ja orkestraatio tekevät siitä mielenkiintoisen vaikka taustalla toistetaankin samaa melodiaa. Toki myös lyriikan tarina kuljettaa kuulijaa eteenpäin musiikin sisällä.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 1-130-650x348.png

Kappaleen sävellaji on F#m ja ensimmäisessä osassa on laskeutuvan bassolinjan varaan rakennettu sointukierto. Soittotekniikkana on sorminäppäily ja näppäilykädessä voit käyttää kolmea sormea: peukaloa, etu- ja keskisormea. Voit tutustua sorminäppäilyyn tarkemmin tällä kurssilla.

Ensimmäisessä otteessa soitetaan 10. nauha pikkurillillä, 6. etusormella ja 9. nimettömällä. Tämä muodostaa F#m-soinnun. Toisessa otteessa käytetään samoja sormia 9., 6. nauhoilla ja 7. nauha soitetaan keskisormella. Edelleen toisessa tahdissa käytetään samaa otetta niin, että pikkurilli on 7. nauhalla, etusormi 4. nauhalla ja keskisormi 5. nauhalla.

Toinen rivi on muuten identtinen ensimmäisen kanssa mutta ensimmäisessä soinnussa etusormella soitetaan 7. nauha.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 2-120-650x157.png

Kolmannen rivin ensimmäisessä tahdissa soitetaan B-sointu, jossa keskisormella soitetaan A-kielen 5. nauha, etusormella 4. nauha, pikkurillillä 7. nauha. Ohuimman E-kielen 5. nauha soitetaan joko nimettömällä tai voit myös siirtää keskisormen sinne.

Toisessa tahdissa soitetaan korukuvio G-kielellä, jolla soitetaan etusormella 2. nauha, josta soitetaan hopealla hammerilla nimettömällä 4. nauha. 4. nauhan sävel on pääsävel, jota lähestytään 2. nauhan kautta. Tämän kanssa pidetään samanaikaisesti pohjassa pikkurillillä 5. nauhaa. Tahdin loppuun soitetaan C#, jossa 4. nauha soitetaan etusormella ja 6. nauhat nimettömällä sekä pikkurillillä.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 3-112.png

Viimeisessä tahdissa soitetaan D, jossa etusormella soitetaan barreote 5. nauhalta. B-kielelle soitetaan hammer joko pikkurillillä tai nimettömällä. G-kielen 7. nauha soitetaan nimettömällä. Toisessa soinnussa soitetaan etusormella barreote 4. nauhalta, johon lisätään 6. nauha nimettömällä ja 7. nauha pikkurilillä.

Viimeisessä tahdissa soitetaan F#m-sointu normaaliin tyyliin 2. nauhalta barreotteella, johon lisätään 4. nauhat nimettömällä sekä pikurillillä.

Kuuntele kappaleen rytmiä tarkoin ja harjoittele se hitaasti sointuote kerrallaan. Voit myös keskittyä sointuvaihtoihin erikseen ja niiden sujuvuuteen.

Hyviä treenihetkiä!
-Samuli

Lataa blogin oheistiedostot

Lataa oheistiedostot

Samuli Federley soittaa ja opettaa vauhdikasta kitarointia lapsille ja aikuisille kuudesta kahdeksaan kielellä. Näin myös Rockwayllä.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä